Helsingin poliisi ja Keskusrikospoliisi kertovat paljastaneensa Suomeen rantautuneen laajan kansainvälisen huumausaineiden levitysorganisaation, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Poliisi otti esitutkinnan aikana kiinni 30 henkilöä, joista 17 on edelleen vangittuina. Epäillyt ovat pääosin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alkupuolella syntyneitä nuoria. He ovat Ruotsin, Suomen, Norjan, Irakin, Britannian, Somalian, Serbian, Ukrainan, Kosovon ja Turkin kansalaisia.
– Alkuvuonna 2023 Helsingin poliisilaitoksen kenttäpartiot takavarikoivat eri poliisitehtävien yhteydessä katujengeihin liittyviltä henkilöiltä huumausaineita ja käteistä rahaa sekä useita ampuma-aseita. Yhden liikennepysäytyksen yhteydessä takavarikoitiin 1,5 kiloa amfetamiinia ja ampuma-aseiden osia. Tästä pysäytyksestä alkoi tämän kokonaisuuden selvittäminen, sanoo rikostarkastaja Kimmo Sainio Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi takavarikoi yli 100 kiloa huumausaineita, 230 000 huumaavaa tablettia ja lähes 240 000 euroa käteistä. Lisäksi poliisi teki muun muassa Ruotsissa isoja huumausaine- ja ampuma-asetakavarikoita, poliisi kertoo.
Suomeen epäillään tuodun yli 350 kiloa huumeita, yli 145 000 ekstaasitablettia ja yli miljoona lääkeainetablettia.
Näin rikosvyyhti alkoi selvitä
Poliisi kertoo tehneensä havaintoja alkuvuodesta 2023 ruotsalaisista ammattirikollisista pääkaupunkiseudulla, jotka liittyivät myös katujengeihin. Poliisin esitutkinnassa alettiin selvittää, kytkeytyykö huumausainekokonaisuus Ruotsiin.
– Esitutkinnassa selvitettiin, että ryhmä järjesteli ainakin yli 2,5 miljoonaa euroa käteistä rahaa ulos Suomesta. Rahaa kuljetettiin rekka-autoilla muun muassa Turkkiin. Osa huumemaksuista on hoidettu myös muulla tavalla kuin käteisellä. Rahojen kuljettajia ja järjestelijöitä on myös vangittuina. On tärkeää huomata, että rikollisen rahan edelleen järjesteleminen on keskeistä toimintaa uusien huume-erien toimitusten kannalta, sanoo tutkinnanjohtaja Mikko Nikkanen.
Esitutkinnassa tuli ilmi, että Suomeen saapui eri maista henkilöitä, jotka vuokrasivat itselleen asuntoja ilman vuokrasopimuksia. Vuokrat maksettiin käteisellä, ja vuokrausajat jäivät lyhyiksi.
Poliisi alkoi epäillä, että asunnoista levitettiin huumausaineita. Poliisin huomion kiinnitti erityisesti yöllinen toiminta asuntojen liepeillä, kun niistä poistuttiin ulos erityisesti öisin ja asuntojen edustalla oli tiettyinä ajanjaksoina tavallista enemmän autoja ja ihmisiä.
Poliisi pääsi rikoksista epäiltyjen toimintamallin jäljille tutkinnan edetessä. Poliisi kertoo selvittäneensä tapaamispaikkoja, joista Suomeen tuotuja huumausaineita luovutettiin rekoista huumeiden jakelijoille. Yksi tapaamispaikoista oli Espoossa kaatopaikan lähettyvillä.
– Huhtikuussa poliisi otti kiinni huumausaineita kuljettaneen rekan kuljettajan, kaksi huume-erän vastaanottajaa ja useita muita ryhmään kuuluneita epäiltyjä. Esitutkinnassa oli selvitetty useita huumausaineiden säilytysasuntoja eri puolilla pääkaupunkiseutua. Kiinniotto-operaation aikana tehtiin etsintöjä useisiin kohteisiin ja takavarikoitiin yli 100 kiloa huumausaineita, kertoo tutkinnanjohtaja Nikkanen.
Rikostarkastaja: Uusi ilmiö Suomessa
Poliisin esitutkinnasta selvisi, että toiminta oli hyvin organisoitua ja sitä johdettiin ulkomailta käsin. Organisaatiossa jäsenet vaihtuivat eri tehtävien välillä. Huumausaineiden maahantuojat vastasivat rekkalogistiikasta, toinen ryhmä vastasi huumeiden tilaamisesta, vastaanottamisesta ja levityksestä. Rahojen kuljettamista varten olivat omat ryhmänsä.
Suomessa huumausaineiden maahantuojat ja levittäjät olivat pääasiassa toisen sukupolven maahanmuuttajia, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Osallisena ei poliisin mukaan ole niin sanottuja kantasuomalaisia henkilöitä. Rikostarkastaja Sainio sanoo, että ruotsalaisen järjestäytyneen rikollisuuden näin vahva osallisuus suomalaisessa huumekaupassa on uusi ilmiö Suomessa.
– Esitutkinnassa selvitettiin, että ryhmä järjesteli ainakin yli 2,5 miljoonaa euroa käteistä rahaa ulos Suomesta. Rahaa kuljetettiin rekka-autoilla muun muassa Turkkiin. Osa huumemaksuista on hoidettu myös muulla tavalla kuin käteisellä. Rahojen kuljettajia ja järjestelijöitä on myös vangittuina. On tärkeää huomata, että rikollisen rahan edelleen järjesteleminen on keskeistä toimintaa uusien huume-erien toimitusten kannalta, sanoo Nikkanen.
7:56
Suora vaikutus Suomen huumausainemarkkinaan
Suomen poliisi teki esitutkinnassa tiivistä yhteistyötä Ruotsin poliisin kanssa. Poliisi kertoo tutkineensa Ruotsissa asuvia rikollisverkoston jäseniä, jotka vastasivat osaltaan huumausaineiden tuomisesta Suomeen. Näistä jäsenistä kaksi kuudesta epäillystä odottaa edelleen luovuttamista Suomeen. Heillä on poliisin tietojen perusteella kytkös ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
– Suomen esitutkinnassa saatujen tietojen avulla Tukholman poliisi pystyi kohdistamaan tutkintatoimia henkilöihin ja osoitteisiin Ruotsissa ja selvittämään kokonaisuuteen liittyviä tapahtumia sekä takavarikoimaan aineistoa, jotka vahvistivat Suomen viranomaisten epäilyt organisaation toiminnasta ja toiminnan laajuudesta, kertoo Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Heinonen.
Ruotsin poliisi takavarikoi yli 100 kiloa huumausaineita ja suuren määrän erittäin vaarallisia aseita kesäkuussa 2023, kun Suomen esitutkinnassa ilmi tulleiden tietojen perusteella Ruotsin poliisi teki etsinnän niiden säilytyspaikkaan.
Tiedotteessa kerrotaan, että selvitetyllä rikolliskokonaisuudella on suora vaikutus Suomen huumausainemarkkinaan ja siihen kytkeytyvään rikolliseen toimintaan.
– Suora yhteys ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen on huolestuttava asia Suomen kannalta. Huumausainerikollisuuteen kuuluu olennaisena osana väkivalta ja ampuma-aseet, joiden käyttökynnys on Ruotsissa tällä hetkellä hyvin matala. Onnistunut esitutkinta on tärkeässä roolissa, kun pyritään estämään kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden leviäminen Suomessa, sanoo rikostarkastaja Kimmo Sainio.
Poliisi kertoo, että yhmä kuljetti esitutkinnan perusteella Suomeen loka-marraskuusta alkaen noin 17 kg kokaiinia, 97,4 kg amfetamiinia, 145 852 kpl ekstaasitablettia, 123,24 kg hasista, 119,39 kg marihuanaa, 1 049 310 kpl Ksalol- tablettia ja 9700 kpl OxyContin 80mg- tablettia.
Maahantuoduista huume-eristä takavarikoitiin suurimmaksi osaksi huhtikuussa tehdyn puuttumisen yhteydessä noin 3,75 kg kokaiinia, 26,48 kg amfetamiinia, 96 745 ekstaasitablettia, 34,61 kg hasista, 41,14 kg marihuanaa, 136 255 Ksalol- tablettia ja 9500 OxyContin 80 mg-tablettia, tiedotteessa tarkennetaan.
Korjaus 4.10. kello 14.20: Korjattu toisen väliotsikon kolmannessa kappaleessa olevaa virkettä. Jutussa luki, että Ruotsin poliisi oli takavarikoinut yli 100 00 kiloa huumausaineita. Poliisi oli takavarikoinut todellisuudessa 100 kiloa.