Epäily: Puolalaisjohtoinen ryhmä toi Suomeen suuria määriä huumeita – suomalaisnainen hankki asiakkaat, valmistusta Airbnb-asunnoissa

2:07img
Video: Katso uutisjuttu aiheesta!
Julkaistu 30.07.2024 14:44(Päivitetty 30.07.2024 20:02)

STT

Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Johtajan naisystävä johti poliisin mukaan asiakkaiden hankintaa ja huumeiden levitystä Suomessa.

Laajasta huumeiden tuonnista ja levittämisestä epäillyn ryhmän epäillään tuoneen Eurooppaan huumausaineiden lähtöaineita pääosin Aasiasta, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Ryhmän epäillään valmistaneen huumausaineita eri Euroopan maissa ja välittäneen niitä muun muassa Suomeen.

Rikosepäilyn johdosta asiaan on kuultu useita kymmeniä henkilöitä ja otettu kiinni useita henkilöitä sekä Suomessa että ulkomailla. Vangittuna on edelleen seitsemän henkilöä.

puola,huumeet, poliisi

Poliisin esitutkintamateriaalista.

Arvo 11 miljoonaa euroa

Poliisin mukaan puolalaisjohtoisen rikollisorganisaation toiminta on ollut erittäin ammattimaista. Huumausaineiden edelleenmyyntiarvo on poliisin arvion mukaan ollut kaikkiaan yli 11 miljoonaa euroa.

Organisaation epäillään levittäneen muun muassa kokaiinia ja marihuanaa. Lisäksi sen epäillään levittäneen itse valmistettuja huumausaineita, kuten amfetamiinia, metamfetamiinia, Alfa-PVP/PHP:tä, MDMA:ta ja muita synteettisiä huumausaineita.

Suomeen epäillään tuodun pääosin amfetamiiniöljyä, josta saostetun käyttövalmiin ja edelleen levitetyn amfetamiinin määrä noin 1 600 kiloa. Lisäksi epäillään, että Suomeen on tuotu noin 46 kiloa kokaiinia, noin 20 kiloa alfa-PVP/PHP:tä ja muita synteettisiä huumausaineita noin 31 kiloa. Hasista epäillään tuodun noin 50 kiloa, marihuanaa noin 85 kiloa, ekstaasitabletteja noin 40 000 kappaletta ja Subutex-tabletteja noin 20 000 kappaletta.

Poliisin mukaan ryhmällä on ollut käytössään useissa maissa lähes teolliseen tasoon verrattavia huumausaineiden valmistustiloja. Niissä on valmistettu huumausaineita pääosin Aasiasta peräisin olleista huumausaineiden lähtöaineista.

Naisystävä hankki asiakkaita

Ryhmän puolalainen johtaja on ollut parisuhteessa Suomen kansalaisen kanssa, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. 

Poliisin mukaan asiakaskontakteja hankittiin naisystävän kautta ja tämä myös johti huumeiden levitystä Suomessa.

Puolalaismies ja tämän suomalainen naisystävä otettiin kiinni joulukuun 2023 lopulla heidän käytyään Keravalla sijaitsevassa asunnossa. Tämän jälkeen kyseiseen asuntoon tehtiin kotietsintä, jossa oli käynnissä Alfa-PHP:n kristallisointiprosessi.

Valmistusta Airbnb-asunnoissa

Poliisi epäilee, että huumausaineet tuotiin Suomeen ajoneuvoilla Haaparanta-Tornion -rajanylityspisteen kautta. Poliisin mukaan epäillään, että maahantuontiin käytettiin useita eri ajoneuvoja. Rajanylityksen jälkeen huumausaineet kuljetettiin eri puolille Suomea vuokrattuihin asuntoihin ja mökkeihin. 

Esitutkinnan perusteella epäillään, että Suomeen on toimitettu useita kertoja huomattavia määriä amfetamiiniöljyä.

Huumausaineet on saostettu Suomessa kidemäiseen käytettävään muotoon. Tämän lisäksi Suomeen epäillään toimitetun suuria kertaeriä Alfa-PVP:n ja Alfa-PHP:n lähtöaineita. Näiden aineiden avulla on edelleen valmistettu käyttövalmista huumausainetta. Saostaminen ja huumausaineiden valmistus on tapahtunut pääosin yksityisasunnoissa ja mökeillä. 

Asuntoja saostus- ja valmistustoimintaan on hankittu muun muassa Airbnb-palvelun kautta.

Huumeiden valmistusprosessi

Poliisin esitutkintamateriaalista.

Näin tapahtumia selvitettiin

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo, että se alkoi selvittämään laajaa amfetamiinin levitysorganisaatiota Suomessa vuoden 2022 loppupuolella.

Tutkinnan edetessä selvisi, että kyseisen levitysorganisaation kautta levitetään amfetamiinin lisäksi myös kokaiinia ja muita huumausaineita.

Poliisin suorittamien tutkintatoimenpiteiden kautta selvisi, että huumausaineet tuodaan Suomeen Puolasta kotoisin olevan miehen johtaman organisaation toimesta. Kun organisaation johtajaksi epäilty puolalaismies kävi Suomessa, kohdisti poliisi häneen salaisia pakkokeinoja ja selvisi, että mies on parisuhteessa suomalaisen kanssa. 

Vuonna 2023 laite-etsintöjen kautta poliisille selvisi rikosepäilyn laajuus ja kansainvälisyys. 

Kristallia

Kristallia. Poliisin esitutkintamateriaali.

Poliisi kertoo, että toukokuussa 2023 Suomeen saapui lentoteitse mies, jonka henkilöllisyys ja yhteys puolalaisjohtoiseen rikollisorganisaatioon oli selvinnyt aiemmin tehdyistä laite-etsinnöistä. 

Kyseiseen henkilöön kohdistettiin salaisia pakkokeinoja maahan saapumisen jälkeen, ja poliisi otti miehen sekä kaksi muuta henkilöä lopulta kiinni Kirkkonummella sijaitsevalta mökiltä, jossa heillä oli käynnissä amfetamiiniöljyn saostamisprosessi. 

Poliisi takavarikoi kyseiseltä mökiltä lähes kuusi kiloa amfetamiinia. Rikoksesta epäiltyjen hallussa olleisiin telepäätelaitteisiin suoritettiin laite-etsintöjä, jotka edelleen syvensivät ja laajensivat kuvaa rikosepäilyn laajuudesta.  

Kirkkonummen tapauksen osalta asia on jo käsitelty käräjäoikeudessa.

Esitutkintakokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
 

Lue myös: 

Tullilta karut luvut: Kokaiini kolminkertaistunut, marijuana tuplaantunut...

 Poliisi huolissaan nuorten yleistyneestä sähkötupakoinnista – KRP:n tutkimista sähkötupakoista löytyi muuntohuumeita

Suomesta löytynyt ennätysmäärä myrkkypillereitä, jotka on naamioitu laillisiksi lääkkeiksi – voi tappaa ensimmäisellä käyttökerralla

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt