Poliisien ammattiliitto lopettaa tilinsä Nordeassa ja siirtää tilinsä kotimaiseen pankkiin.
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) mukaan päätöksen perusteena on, että Nordea on auttanut asiakkaitaan perustamaan yhtiöitä veroparatiiseihin verojen välttämiseksi.
Järjestö toteaa tiedotteessaan, että verojen välttely ja veronkierto syövät pohjaa hyvinvointivaltiolta. Lisäksi se kaataa veroja pieni- ja keskituloisten palkansaajien maksettavaksi.
Nordean toiminnasta nousi kohu, kun Panama-tietovuodot kertoivat Nordean asiakkaiden hallintayhtiöistä Panaman kaltaisissa veroparatiiseissa.
Pankin asiakkuuden ovat Suomessa ilmoittaneet jättävänsä muun muassa SDP, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on myös kertonut jättävänsä pankin.