Poliisi pysäytti punaisia päin kävelleen jalankulkijan, taskujen sisällöstä rapsahti sakot – Näitä lienee ollut hankala selittää

Liikennevirhemaksusta muotoitui lopulta 13 päiväsakkoa ja tavarat takavarikkoon. Lehtikuva
Julkaistu 17.03.2023 20:02

Jenny Mäkinen

jenny.makinen@mtv.fi

Helsingin liikennevalvontatoimen johtaja Dennis Pastersteinin tuorein tviitti päivän tapahtumista koski tällä kertaa etsintäkuulutettua jalankulkijaa, joka jäi kiinni melko hölmöllä tavalla.

Henkilö oli kävellyt poliisin nähden päin punaisia. Poliisi oli puuttunut rikkeeseen melkoisella lopputuloksella. Henkilö oli etsintäkuulutettu ja hänelle suoritettiin turvatarkastus, jonka yhteydessä löytyikin hieman enemmän takavarikoitavaa. Hänen hallustaan löytyi huumeita, veitsi, nunchakut ja kaksi pulloa pippurisumutetta. 

Lisäksi hänellä oli hallussaan revolveria muistuttava tupakansytytin. Asetta muistuttavan esineen kanniskelu on Suomessa yleisellä paikalla kiellettyä. 

Liikennevirhemaksusta muotoitui lopulta 13 päiväsakkoa ja tavarat takavarikkoon. 

Laittomuuksia taskut pullollaan

Näitä ei olisi kannattanut pitää mukana. 

Jos tviitti ei näy voit katsoa sen tästä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos