Korkein oikeus (KKO) on kiristänyt rangaistusta tapauksessa, jossa ilokaasua kaupannut yrittäjä oli tuomittu terveysrikoksesta.
Miehen katsottiin myyneen ilokaasua sisältäviä tuotteita yksityishenkilöille päihtymistarkoituksessa.
Aiemmin käräjäoikeus oli tuominnut hänet neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä määrännyt yritykseltä takavarikoidut ilokaasukapselit valtiolle menetetyksi.
Lisäksi käräjäoikeus oli määrännyt miehen poistamaan yleisön saatavilta ja hävittämään yrityksen verkkosivustolla olleet, ilokaasua sisältävien tuotteiden markkinointia ja myyntiä koskevat verkkoviestit.
Hovioikeus alensi miehen rangaistuksen 60 päivään vankeutta sekä hylkäsi syyttäjän vaatimukset menettämisseuraamuksesta sekä verkkoviestien poistamisesta ja hävittämisestä.
Lue myös: Useat ihmiset saaneet ilokaasusta hermosto-oireita – vaurio voi olla pysyvä
Ei noudattanut Tukesin kieltoa
KKO katsoi ennakkopäätöksessään, että ilokaasun väärinkäyttöön liittyy potentiaalisesti vakaviakin terveysriskejä ja yrittäjä oli toiminut tahallisesti niistä tietoisena ja taloudellista hyötyä tavoitellen.
KKO:n mukaan verkkosivustolla ja liiketilassa tapahtunut myynti oli ollut ammattimaista, se oli kestänyt yli 2,5 vuotta ja se oli suuntautunut laajalle ostajakunnalle.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) oli kieltänyt yritystä myymästä ilokaasua, mutta mies ei ollut noudattanut kieltoa.
– Lisäksi menettelyn moitittavuutta korostaa se, että ilokaasukapseleita on myyty päihtymistarkoitukseen varmistamatta ostajien ikää, jolloin niiden päätyminen myös alaikäisille on ollut mahdollista, KKO kirjoitti päätöksessään.
KKO katsoi, että hovioikeuden tuomitsema rangaistus oli liian lievä ja korotti sen käräjäoikeuden tuomitsemaksi neljän kuukauden pituiseksi ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi.
Lisäksi yrityksen liiketilasta takavarikoidut ilokaasukapselit tuomittiin valtiolle menetetyksi, ja ilokaasun myyntiin ja markkinointiin liittyvät verkkoviestit määrättiin poistettaviksi ja hävitettäviksi.