Pöllöraati arvioi, että rajojen sulkemiseen liittyvässä keskustelussa maltti on nyt valttia. Suomen sisäiset ristiriidat ja hämmennys ovat Venäjän edun mukaisia.
Eduskunnassa on tällä viikolla puhuttanut apulaisoikeuskanslerin päätös olla hyväksymättä hallituksen ensimmäistä esitystä itärajan sulkemisesta. Esitystä jouduttiin muokkaamaan, jonka jälkeen se sai apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen hyväksynnän ja kaikki itärajan rajanylityspaikat suljettiin viime yönä Raja-Jooseppia lukuun ottamatta.
Muun muassa perusuomalaisten varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas kritisoi apulaisoikeuskanslerin päätöstä kovasanaisesti.
MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikön Eeva Lehtimäen mukaan maltti on nyt valttia, vaikka hallituksen ensimmäisen esityksen kaatuminen oli monille pettymys.
– Kyllä apulaisoikeuskansleri joutui aikamoisen myllytyksen kohteeksi, Lehtimäki sanoo.
Lehtimäki toteaa, että pääministeri Orpolta oli suoraselkäistä puolustaa apulaisoikeuskansleria huolimatta esityksen kaatumisen aiheuttamasta pettymyksestä.
Apulaisoikeuskanslerin tehtävä on lain tulkinta
Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkö Juha Ristamäki huomauttaa, että apulaisoikeuskansleri tekee päätökset lainsäädäntöön perustuen. Hän muistuttaa, että tosiasiallinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa pitää lainsäädännön mukaan olla.
Lue myös: Näin maahantulijat otetaan vastaan Suomen rajalla – katso koko prosessi videolta
– Jos itäraja laitetaan kiinni, eikä siellä ole yhtään kioskia auki, niin se ei toteudu, Ristamäki sanoo.
Myös Ylen Politiikkaradion politiikan toimittaja Linda Pelkonen toteaa, että hallitus ei voi tehdä päätöksiä, jotka ohittavat Suomen perustuslain ja kansainvälisen lainsäädännön.
– Totta kai pitää katsoa ovatko esitykset lain mukaisia, ja jos ne eivät ole, niin pohtia pitääkö lakia muuttaa tai täsmentää. Kyllähän tämä prosessi oli aivan normaali, Pelkonen sanoo.
Viime kaudella rajavartiolakiin lakiin tehtiin muutoksia
Viime vaalikaudella rajavartiolakiin tehtiin muutoksia, joiden mukaan turvapaikanhaku voitaisiin keskittää esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ristamäen mukaan tosiasiallinen mahdollisuus hakea Suomesta turvapaikkaa ei silloin kuitenkaan käytännössä toteudu.
– Osa on sitä mieltä, että muutokset ympättiin sinne poliittisista syistä eivätkä ne olisi laillisesti päteviä, Ristamäki sanoo.
Hän vertaa tilannetta Baltian maihin ja Puolaan, jotka ovat estäneet maahantulijoiden pääsyn rajalla. Kyseiset maat ovat saaneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta moitteita siitä, että rajakäytännöt eivät ole olleet lainmukaisia.
Lue myös: Itärajan sulkeminen tukisi Putinin tavoitteita – "Realismia varautua melkein mihin tahansa"
Pelkonen uskoo, että todellisessa kriisi- tai hätätilanteessa viimeinenkin rajanylityspaikka suljetaan joka tapauksessa.
– Nyt on kuitenkin kyse siitä, että sieltä on tullut joitakin satoja ihmisiä. Vielä ei ehkä olla siinä tilanteessa, että unohdetaan kaikki kansainväliset sopimukset ja lait, Pelkonen sanoo.
Pelkosen mukaan suomalaisten keskinäinen riitely ja hämmennys pelaa suoraan Venäjän pussiin.
– Venäjällä voidaan hieroa käsiä yhteen, että me olemme tehneet juuri niin kuin Venäjä haluaa. Olemme kaikki toistemme kurkuissa kiinni täällä ja paniikissa, kun siellä on parisataa ihmistä rajalla. Tämä saattoi olla myös Venäjän tavoite, Pelkonen sanoo.
9:56