Uutisaamussa Pöllöraati oli huolissaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) toiminnasta.
Eduskunnan kansliatoimikunta päätti eilen yksimielisellä päätöksellään pidättää Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virastaan. Yli-Viikari syytti ratkaisusta kansalaispalautetta ja mediaa.
– Hän on ihan oikeassa siinä, että median paine on ollut kova, mutta ei se ihan tyhjästä synny. Kannattaisi katsoa looginen ketju alkupäähän asti, Maaseudun tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen muistuttaa.
Yli-Viikaria epäillään poliisin tutkinnassa kolmesta rikoksesta, joita luonnehditaan törkeiksi.
Lue myös: Vehviläinen: "Emme saaneet Yli-Viikarilta missään kokouksessa tyydyttäviä vastauksia" – pääjohtajan Finnair-pisteistäkin KRP-tutkinta
MTV Uutisten politiikan toimittaja Alec Neihum muistuttaa, että VTV:n ongelmista on kyllä aiemminkin ollut mainintoja julkisuudessa, mutta ne eivät ole keränneet suurta huomiota.
Nyt kuitenkin esimerkiksi Ilta-Sanomien sekä Iltalehden Jarno Liskin uutisoimat "silmille hyppivät absurdit asiat", kuten stailauslaskut ja Yli-Viikarin matkusteluun liittyvät epäselvyydet, ovat nostattaneet kiinnostuksen.
– Sen jälkeen ollaan saatu myös hyvää keskustelua siitä, että VTV:n koko ajattelutapa on muuttumassa, Neihum sanoo.
Julkisuudessa on käsitelty sitä, toteuttaako Valtiontalouden tarkastusvirasto enää nimensä mukaista tehtävää. Maaseudun tulevaisuuden päätoimittaja Kemppainen sanookin, että iltapäivälehdet ovat tehneet sitä, mitä VTV:n olisi pitänyt tehdä.
– Mikä minua hiukan huolestutti oli se, että jos koko virastosta ollaan tekemässä konsulttifirmaa pelottavan viraston sijaan. Neuvottelukunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen sanoi, että juuri näin pitääkin olla. "Kuulostaa modernilta ja hyvältä". Se ei minusta kuulosta hyvältä, Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson toteaa.
MTV:n Neihum tosin muistutti, että Vartiainen viittasi kommentillaan myös organisaation uudistuneeseen johtamistapaan.
*Juttua muokattu kello 12.35: Lisätty Ilta-Sanomien osuus VTV:n Yli-Viikarin epäselvyyksien esilletuonnissa.