Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) toivoo, että Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari tekisi nyt kaikkensa luottamuksen vahvistamiseksi.
Kiistely Valtiotalouden tarkastusviraston ympärillä kiihtyy. Perjantaina sekä Ilta-Sanomat että Iltalehti kertoivat, että viraston varsinainen toiminta eli muiden virastojen rahankäytön valvonta olisi vähentynyt pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin kaudella selvästi.
Iltalehden mukaan viraston tarkastusraportteja on jopa sensuroitu. MTV Uutiset Liven haastatteleman eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan Outi Alanko-Kahiluodon (vihr.) mielestä sensuuriepäilyt on otettava vakavasti.
– Jos näin on, se on tietenkin erittäin vakavaa eikä näin missään tapauksessa saa olla, koska VTV on riippumaton virasto ja myös sen tarkastustoiminnan tulee olla riippumatonta. Minkäänlaista ennakko- tai jälkisensuuria ei voi olla.
Iltalehden mukaan tarkastustoimintaa olisi lisäksi muokattu systemaattisesti tarkastuskohteille mieluisammaksi.
STT:n tavoittama tarkastusviraston johtaja Mikko Koiranen sanoo, että muokkaamisessa kyse on ollut lähinnä siitä, miten asioita on haluttu ilmaista.
Lue myös: VTV:n raportteja on Iltalehden mukaan sensuroitu ja pehmennelty uusiksi esimiesvoimin – johtaja: "Ei pidä paikkaansa"
Vaatimus mahdollisimman pian julkisuuteen tulosta
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan Outi Alanko-Kahiluodon mielestä pääjohtaja Tytti Yli-Viikari voisi astua nyt julkisuuteen ja tarkentaa esimerkiksi, kuinka hän on matkustanut veronmaksajien laskuun.
– Toivoisin, että pääjohtaja tekisi kaikkensa luottamuksen vahvistamiseksi. Jos on sellaisia kysymyksiä, joihin hän ei ole julkisuudessa vastannut, mutta voisi vastata, niin toivoisin, että hän mahdollisimman pian avaisi esimerkiksi matkapisteiden käyttöä.
– Olisi suotavaa, että hän avaisi henkilökohtaiset bonustilinsä.
Eduskunnan kansliatoimikunta miettii parhaillaan Yli-Viikarin pidättämistä virastaan.
Lisäksi tarkastusvirasto ja sen johto ovat keskusrikospoliisin ja eduskunnan tarkastusvaliokunnan syynissä.
Katso videolta, pitäisikö tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan mielestä Yli-Viikarin erota tehtävästään!