Polttopullot lentävät – Bahrainin hallitus: Suurin osa kansasta tukee F1-kisoja

Mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen Bahrainin pääkaupungin Manaman liepeillä 6. huhtikuuta. Levottomuudet ovat jatkuneet yli vuosi sitten alkaneesta arabikeväästä.
Mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen Bahrainin pääkaupungin Manaman liepeillä 6. huhtikuuta. Levottomuudet ovat jatkuneet vuoden takaisesta arabikeväästä, jolloin vallankumous Bahrainissa epäonnistui.EPA
Julkaistu 20.04.2012 17:14(Päivitetty 27.04.2012 09:43)

Polttopullot ovat lentäneet Bahrainissa, kun mielenosoittajat ovat vastustaneet maassa järjestettäviä Formula 1 -kisoja hallituksen pr-näytöksenä. Maan hallituksen mukaan suurin osa kansasta kuitenkin tukee kisoja.

Bahrainin elinkeinohallituksen teettämän ja tutkimusyhtiö Nielsenin toteuttaman tutkimuskyselyn mukaan peräti yli kolme neljäsosaa Bahrainin asukkaista tukee Formula-kisojen järjestämistä, kertoo Bahrainin uutistoimisto (Bahrain News Agency).

Tutkimuksen mukaan kaikkiaan 77 prosenttia kyselyyn vastaajista kannatti tämän vuoden F1-kisan järjestämistä. Kymmenesosa vastanneista olisi jättänyt kisan järjestämättä, 13 prosenttia ei osannut tai halunnut ottaa kantaa.

Haastatelluista Bahrainin kansalaisista 69 prosenttia kannatti kisan järjestämistä, 17 prosenttia oli sitä vastaan. Maassa asuvista ulkomaalaisista 85 oli kisan kannalla ja vain kolme prosenttia olisi perunut kisan.

Kyselyyn haastatelluista 512 ihmisestä kaikkiaan 85 prosenttia oli sitä mieltä, että kisa hyödyttää maan taloutta ja etenkin turismia.

Tutkimukseen haastateltiin yhtä paljon bahrainilaisia sekä maan kansainvälisiä asukkaita kaikista viidestä maakunnasta.

Tutkimustuloksesta huolimatta väkivaltaisuudet Bahrainissa ovat jatkuneet tänään. Hallituksen joukot ovat ampuneet mielenosoittajia kumiluodeilla ja kyynelkaasulla. Mielenosoittajat ovat puolestaan heitelleet turvallisuusjoukkoja polttopulloilla ja tukkineet teitä, silminnäkijät kertovat uutistoimisto AFP:lle.

Mielenosoittajat ovat kertoneet F1-kisan vastustamisen olevan viesti kiinnittää huomiota Bahrainin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten aktivistien pidätyksiin.

Uutistoimisto AFP:n mukaan helmikuun neljännentoista nuorisoliike on kerännyt koolle kolmipäiväistä "raivoa" kisojen ajaksi. Bahrainin pääoppositioryhmä al-Wefaq puolstaan on masinoinut viikon mittaisia protesteja Formula-kisan ajaksi kiinnittääkseen kansainvälisen huomion vaatimuksiinsa paremmasta tasa-arvosta shiia- ja sunnimuslimien välillä sunnien hallitsemassa maassa.

Sumo video id

(MTV3)

Bahrain News Agency

Tästä Bahrainin tulenarka tilanne johtuu

"Mitä poliisi tekisi polttopullolle?" – Bahrainin F1-kisa jakaa mielipiteitä verkossa

Hypeä, sanoi formulakuski Vettel levottomuuksista Bahrainissa

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat