Sovinto tuli veronkierrosta epäillylle Shakiralle kalliiksi.
Poptähti Shakira pääsi maanantaina sopimukseen oikeusjutussa epäillystä veronkierrosta Espanjassa. Sovinto tuli kuitenkin Shakiralle kalliiksi, sillä hän joutuu maksamaan 7,3 miljoonan euron sakot. Kolumbialaissyntyinen 46-vuotias laulaja sai lisäksi kolmen vuoden ehdollisen vankeustuomion.
Syyttäjät olivat vaatineet Shakiralle yli kahdeksan vuoden vankeustuomiota, koska katsoivat hänen jättäneen maksamatta 14,5 miljoonaa euroa veroja Espanjaan vuosilta 2012–2014. Shakira on itse väittänyt, että hän muutti Espanjaan Bahamalta vasta vuonna 2015, vaikka tähti hankkikin perheelleen asunnon Kataloniasta vuonna 2012.
Shakira on maksanut veronsa Espanjaan vuodesta 2015 lähtien.
Espanjassa on kuitenkin vielä meneillään tutkinta Shakiran toisesta väitetystä veronkierrosta. Siinä on kyse pienemmästä summasta.