Tuomari perusteli päätöstään Trumpin aiemmilla lausunnoilla, joita hän kuvaili uhkaaviksi, provosoiviksi ja halventaviksi.
Newyorkilaistuomari on määrännyt Yhdysvaltain entiselle presidentille Donald Trumpille osittaisen kommentointioikeuden rajoituksen hyssyttelyrahaoikeudenkäyntiin liittyen.
Tuomari Juan Merchanin antaman niin sanotun suukapulamääräyksen mukaan Trump ei saa julkisesti kritisoida muun muassa mahdollisia todistajia, syyttäjiä, oikeushenkilökuntaa tai mahdollista valamiehistöä.
Oikeusjutun nostanutta Manhattanin piirisyyttäjää Alvin Braggia kohtaan Trumpin kommentointioikeutta ei kuitenkaan rajoiteta.
Trumpin tiedottaja Steven Cheung kutsui päätöstä perustuslain vastaiseksi.
– Amerikkalaisilla äänestäjillä on oikeus kuulla sensuroimattomana maan korkeimpaan virkaan pyrkivän ennakkosuosikin ääni, Cheung sanoi.
Tapaus liittyy Stephanie Cliffordille vuoden 2016 presidentinvaalien alla maksettuihin niin sanottuihin hyssyttelyrahoihin. Clifford tunnetaan myös pornonäyttelijänä käyttämällään nimellä Stormy Daniels.
Vaitiolosta maksaminen ei itsessään ole rikos, mutta Trumpin väitetään syyllistyneen lukuisiin kirjanpitorikoksiin maksuja peitellessään.
Rikosoikeudenkäynnin on määrä alkaa 15. huhtikuuta.
2:36
Kommentointioikeutta rajoitettu aiemminkin
Merchanin mukaan Trumpilla on ollut tapana tehdä julkisia lausuntoja, jotka ovat "uhkaavia, provosoivia ja halventavia".
– Syytetyn aiemmat oikeudenkäyntien ulkopuoliset lausunnot ovat osoitus oikeusprosessille muodostuvasta riskistä, Merchan sanoi määräyksessään.
Kyseessä on jo kolmas oikeusjuttu, jossa Trumpin kommentointioikeutta on rajoitettu.
Toinen newyorkilaistuomari Arthur Engoron määräsi Trumpille kommentointirajoituksia siviilikanteessa, jossa Trumpin katsottiin paisutelleen omaisuutensa arvoa. Trump on saanut ainakin kolmet sakot rikottuaan siviilikannetta varten annettua kommentointioikeuden rajoitusmääräystä.
Liittovaltion tuomari Tanya Chutkan määräsi puolestaan Trumpille kommentointioikeuden rajoituksia oikeusjutussa, joka liittyy Trumpin pyrkimyksiin kumota vuoden 2020 presidentinvaalitappio.