Trump voi vielä valittaa päätöksestä ja viedä sen korkeimpaan oikeuteen, jossa konservatiiveilla on enemmistö.
Yhdysvaltain tulevalla presidentillä Donald Trumpilla ei ole koskemattomuutta niin kutsutussa hyssyttelyrahajutussa, linjaa tuomari Juan Merchan yhdysvaltalaismedioiden CNN:n ja New York Timesin mukaan.
Trumpin asianajajat ovat vaatineet jutun mitätöimistä sen jälkeen, kun maan korkein oikeus linjasi, ettei presidentti voi joutua rikossyytteeseen virkatehtävistään.
Merchan perusteli päätöstään sillä, että hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä esitetyt todistajanlausunnot eivät ole liittyneet Trumpin virallisiin toimiin presidenttinä.
Trumpin edustaja Steven Cheung arvosteli tuomarin linjausta ja väitti sen loukkaavan korkeimman oikeuden päätöstä.
Lue myös: MTV Kanadan ja USA:n rajalla: Kanada tiukentaa rajavalvontaa Trumpin massakarkoituksen vuoksi
Trumpin tuomionlukua lykättiin
Toukokuussa Trumpin todettiin syyllistyneen vuoden 2016 presidentinvaalien alla kirjanpidon väärentämiseen, kun hän oli peitellyt sitä, että oli maksattanut pornonäyttelijä Stormy Danielsin (oikealta nimeltään Stephanie Clifford) hiljaiseksi kaksikon välisestä suhteesta.
Tuomioistuin katsoi Trumpin syylliseksi yhteensä 34 syytekohtaan.
Tapauksen tuomionlukua lykättiin marraskuun lopulla Merchanin päätöksellä Trumpin voitettua presidentinvaalit. Uutta tuomionlukupäivää ei ole annettu.
Trump on pyrkinyt siirtämään tapauksen käsittelyn liittovaltion tuomioistuimeen, mikä antaisi hänelle valtuudet sen mitätöimiseen itse heti, kun hän astuu presidentin virkaan.
Trump voi kuitenkin vielä valittaa päätöksestä ja viedä sen korkeimpaan oikeuteen, jossa on tällä hetkellä Trumpin kauden perintönä poikkeuksellisen vankka 6–3-konservatiivienemmistö.
Jos Merchanin päätös kestää valituskierroksen, voi Trumpista tulla ensimmäinen törkeistä rikoksista tuomittu presidentti.