Pörssiklubi hyväksyi jäsenikseen 43 naista – "Iloitsemme uusista jäsenistä"

1:33img
Video: Vielä vuoden 2017 lopussa Pörssiklubi ilmoitti, ettei se hyväksyisi naisjäseniä.
Julkaistu 31.01.2019 19:55

MTV UUTISET – STT

Pörssiklubi on hyväksynyt jäsenikseen 43 naista. Uusia jäseniä hyväksyttiin kaikkiaan 125.

– Vaalilautakunnan kokous oli keskiviikkona. Iloitsemme uusista jäsenistä, sanoo Pörssiklubin tiedotuksesta vastaava hallituksen jäsen Eljas Repo STT:lle.

Pörssiklubi ilmoitti marraskuun alussa hyväksyvänsä jäsenikseen myös naisia. Päätös syntyi vilkkaan keskustelun jälkeen. Sillä kumottiin vuonna 1997 tehty sääntömuutos, jonka mukaan hakijoiden pitää olla miehiä.

Revon mukaan Pörssiklubista eronneita tai kuolleita jäseniä oli viime vuonna noin 20, joten klubin jäsenmäärä on nyt kasvanut. Pörssiklubi hyväksyy uusia jäseniä kerran vuodessa, tammikuussa. Hakuaika päättyy tavallisesti edellisen vuoden syyskuussa, mutta tällä kertaa sitä pidennettiin marraskuun lopulle.

Ensimmäisten naisten hyväksymisestä Pörssiklubiin kertoi aiemmin Kauppalehti.

Lue myös: Naisille ovensa avanneeseen Pörssiklubiin on tullut useita hakemuksia

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa