Sähkö on tänään historiallisen halpaa – tässä syy poikkeukselliselle tilanteelle

9:03img
Jäävätkö sähkön shokkihinnat historiaan? (2.5.2023)
Julkaistu 24.05.2023 13:18

MTV UUTISET – STT

Fingridin mukaan poikkeuksellisen tilanteen taustalla on ennen kaikkea tulvakausi.

Pörssisähkön hinta on tänään Suomessa historiallisen alhainen, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sähkön vuorokauden keskihinta on Suomessa miinuksella.

– Keskihinta on hiuksenhienosti miinuksella: -0,1, mutta on kuitenkin. Päivän aikana on plushintoja ja miinushintoja, mutta muutokset ovat todella pieniä suuntaan ja toiseen. Tämä on historiallinen hetki, Ruusunen sanoo STT:lle.

Hintakehitykseen yleisesti ovat hänen mukaansa vaikuttaneet tehdyt investoinnit, mutta tämän päivän poikkeuksellisen tilanteen taustalla on ennen kaikkea tulvakausi.

– Kun on kovat tulvat, ei vesivoimaa voida säätää alaspäin. Kaikki vesi täytyy painaa voimalaitoksista läpi, jotta tulvaa voidaan hallita.

Sähköntuotanto on parhaillaan suurta muissakin Pohjoismaissa. Myös Keski-Euroopasta tulee nyt Ruususen mukaan välillä halvempaa sähköä.

Fortum kertoi jo eilen, että tilanteeseen reagoidaan tänään säätämällä Loviisan voimalaitoksen molempien yksiköiden tehoa alaspäin.

Lue lisää: Pörssisähkö on ollut tänään lähes ilmaista – voi enteillä alennusta sähkölaskuun

Konkreettinen esimerkki: Kuinka paljon pörssisähkönörtti voi säästää sähköauton latauskuluissa?

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö