Tiina Forsbylle sattui haaveri kesken keikan.
Portion Boys -yhtyeen JaloTiina eli Tiina Forsby loukkasi muutama viikko sitten jalkansa kesken keikan. Artisti kertoi tuolloin Instagram-tilillään liukastuneensa rankkasateen kastelemalla esiintymislavalla, jolloin hänen takapuolensa lihaksesta repeytyi irti kaksi jännettä.
Onnettomuuden jälkeen Forsby on esiintynyt Portion Boysin keikoilla joko pyörätuolissa istuen tai kainalosauvoihin tukeutuen. Hän päivitti taannoin Instagram-seuraajilleen kuulumisiaan ja kertoi tilanteestaan nyt, kun onnettomuudesta on vierähtänyt kolme viikkoa.
– 3 viikkoa keikkaelämää nyt takana kyynärsauvojen ja pyörätuolin kanssa. Mutta miten oikeasti pärjäilen? Sitä minulta kysytään koko ajan joka paikassa. Nämä kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa, Forsby kirjoittaa julkaisussaan.'
Julkaisun ensimmäisessä kuvassa Forsby hymyilee iloisesti kainalosauvoihin tukeutuen. Hän on lisännyt postaukseensa myös vauhdikkaita keikkakuvia, joista osassa hän istuu pyörätuolissa. Otoksista paistaa riemukas keikkatunnelma.
– Pärjään hienosti; teen työtäni aidosti ilo sydämessä. Lavalla minulla on ihan järjettömän hauskaa, kipuja en siellä tunne ollenkaan, pelkkää intoa ja euforiaa ( adrenaliini), Forsby kirjoittaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Voit selata kuvia painamalla nuolikuvakkeesta.
Lue myös: Portion Boys -yhtyeen JaloTiina joutui massiivisen nettikiusaamisen kohteeksi – herkistyi suorassa lähetyksessä: "Mikään ei ollut pyhää"
Forsby kertoo julkaisussaan kärsivänsä edelleen kivuista, mutta pärjäävänsä niiden kanssa. Loukkaantuneelle jalalle voi artistin mukaan jo varata hieman painoa, ja lääkäri on antanut Forsbylle siunauksen kävellä ilman keppejä, joskin äkkinäisiä liikkeitä ja venytyksiä varoen.
– Pystyn jo nyt katsomaan tätä kulunutta kolmea viikkoa hyvillä fiiliksillä arvostaen niitä oppeja, joita olen jo saanut. Keikat ovat olleet erilaisia, mutta siitäkin huolimatta olen nekin pystynyt tekemään yhtä lailla ilon kautta kuin aina ennenkin. Ja se on ollut minulle ehdottomasti se kaikista tärkein asia.
Forsby kirjoittaa tekstissään, että vastoinkäymisistä selviytyminen on paljolti kiinni mielenhallinnasta.
– Monista asioista voi saada yllättävänkin paljon irti vaikka lähtökohdat eivät olisi ideaaliset. Tärkeintä on tehdä rauha oman pään sisällä eli hyväksyä asiat, joihin ei yksinkertaisesti pysty millään lailla vaikuttamaan ja sitä kautta kääntää vaikeudet itselleen voitoksi. Se on pelkästään omasta päästä kiinni.
Forsby esittää postauksessaan kiitoksen faneilleen ja seuraajilleen, joiden tuki on auttanut häntä pärjäämään.
– Vedetään tää loppuun asti yhtä täysillä, hän kirjoittaa.