Portugalin vastaus lemmikinhoito-ongelmiin: Lissabonin pahamaineisin vankila pyörittää koirahoitolaa

koira
Lehtikuva
Julkaistu 20.11.2016 16:08

MTV UUTISET - STT - AFP

Vangit ovat jo vuosia hoitaneet koiria Lissabonin pahamaineisimmassa, Monsanton vankilassa.

Alkujaan vankila avasi hoitolan työntekijöidensä lemmikkejä varten. Vuonna 2000 se avattiin myös suuremmalle asiakaskunnalle. 

Vankilan virkailijat painottavat, ettei kennelin tarkoitus ole tehdä rahaa. Sen tarkoitus on auttaa vankeja kuntoutumaan ja valmistautumaan paluuseen yhteiskuntaan antamalla heille työkokemusta. 

Kennel veloittaa hoidosta 10 euroa päivältä per koira. Hintaan saa pienen alennuksen, jos omistaja tuo mukanaan koiran omat ruoat. 

Huumekauppias: Vastuullista työtä

Kultaturkkinen azorienpaimenkoira Gloria on yksi monista hoitolan koiravieraista 

Glorian omistaja, 48-vuotias televisiolähetysteknikkona toimiva Rui Silva kirjauttaa lemmikkinsä viikonlopuksi hoitoon korkeimman turvallisuustason vankilaan Monsantoon.

– Ei se minua häiritse, Silva sanoo jättäessään takkuturkkisen lemmikkinsä pahamaineiseen vankilaan.

– Kysyin, että pitäväthän he hyvää huolta koirista. He sanoivat kyllä. Vain sillä on merkitystä, Silva jatkaa.

Vangit toivottavat lemmikit tervetulleiksi niin kutsutussa koiratalossa, jonka vaatimattoman vastaanottoalueen seinät on koristeltu aiempien nelijalkaisten vieraiden kuvilla.

Koirien saapuessa hoitoon vangit tarkastavat lemmikkien rokotetiedot ja kuuntelevat omistajien antamat ohjeistukset. Koirien vierailun aikana vangit pitävät huolen koirien ruokinnasta, kylpemisestä, ulkoilutuksesta ja mahdollisesta lääkityksestä.

– Siinä on paljon vastuuta, huumekaupasta tuomiotaan istuva Ricardo sanoo.

Samalla yksi koiravieraista nuolee hänen kättään aitauksen aidan raosta.

– Pidän erityisesti siitä, että pääsen tekemisiin ihmisten kanssa, hän jatkaa.

Aika kuluu nopeammin

Kennelinä toimiva valkokeltainen rakennus sijaitsee aivan vankilaa ympäröivän piikkilanka-aidan vieressä. Monsanto on entinen armeijan tukikohta, joka sijaitsee Lissabonin korkeimmalla kohdalla mäntyjen ja tammipuiden keskellä. Alueelta avautuu panoraamanäkymä kaupunkiin. 

Kennelin 68 aitausta täyttyvät tyypillisesti lomakausien aikana. Kesät ja joulut ovat kiireisimpiä. Myös pitkät viikonloput näkyvät hoitolan suosiossa.

Normaalisti hoitolassa työskentelee kerralla kaksi vankia. Vangit saavat työstään noin 80 euroa kuussa.

– Tämä on todella erilaista verrattuna sisälläoloon. Aika kuluu nopeammin, punaiseen verryttelyasuun ja harmaaseen collegepuseroon pukeutunut Ricardo sanoo ja osoittaa kohti vankilaa.

Ricardo kertoo harkitsevansa oman kennelin avaamista, kun vapautuu vankilasta vuoden lopussa. Hänellä on vankilan ulkopuolella vaimo ja nuori tytär. 

 – Eläimistä huolehtiminen kehittää tunnesiteitä, jotka vangit sitten heijastavat muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan ylipäätänsä, Monsanton vankilan johtaja Ana Cristina Carrolo Pereira Teixeira sanoo.

Myös monet kennelin vakioasiakkaista, kuten Rui Silva, tukevat vankilan tavoitteita. Silva jätti Gloria-koiransa vankien hoitoon ensimmäisen kerran useita vuosia sitten.

– Se, että hoitola on osa vankilaa, saa minut käyttämään sitä enemmän. Haluan auttaa, Silva sanoi. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat