Posivan toimitusjohtaja: Fennovoiman ydinjätteen mahtumista ei vielä tiedetä

Osana Olkiluodossa tehtäviä paikkatutkimuksia louhitaan maanalaista kallioperän tutkimustilaa, ONKALOa, joka tulee ulottumaan loppusijoitussyvyydelle noin  400 metriin.
Olkiluodossa on tutkittu loppusijoitusalueen kallioperää luohimalla tutkimustilaa.LEHTIKUVA
Julkaistu 12.11.2015 15:07
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Ydinjätteen loppusijoituspaikalle rakennusluvan saaneen Posivan toimitusjohtaja Janne Mokka sanoo, että vielä ei tiedetä, mahtuisivatko myös Fennovoiman ydinjätteet samaan Posivan luolastoon Olkiluodossa.

Mokka sanoo, että tulevien vuosikymmenten aikana selviää, paljonko alueella on sopivaa loppusijoitustilaa.

Hallitus toivoo, että myös Fennovoiman ydinjätteet voitaisiin mahdollisuuksien mukaan sijoittaa samaan luolastoon ja Posivan asiantuntemusta hyödynnettäisiin.

Suomessa on kertynyt tähän mennessä yhteensä 2000-2500 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta. Rakentamislupa on nyt saatu 6500 tonnin sijoittamiselle, mutta Mokan mukaan kapasiteettia voidaan lisätä myöhemmin uudella lupaprosessilla.

Posivan omistavat Teollisuuden Voima ja Fortum.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa