Posti jättää Sananvapaus-merkit julkaisematta – huoli vihapuheesta liikaa

postimerkki
Julkaistu 05.04.2016 12:28

MTV UUTISET

Posti on päättänyt jättää julkaisematta kuvaavat Sananvapaus-postimerkit palautteen johdosta. Voimakasta hämmennystä on herättänyt erityisesti eläinten suojelua ja maahanmuuttoa kuvaavat postimerkit.

Osa koki kuva-aiheet loukkaaviksi, ja merkkien yhteyttä sananvapauteen ei ymmärretty. Posti tahtoo ratkaisullaan välttää keskustelun kärjistämistä.

Merkeissä kuvattiin yleisiä keskustelua herättäviä teemoja viidellä vastinparilla: eläinten oikeuksia kuvaa kettu, tuloeroja erilaiset ateriat lautasella, kulttuuriarvoja graffitin teko ja ooppera, maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta koivu ja burkaan/niqabiin pukeutunut hahmo sekä energiamuotoja tuulivoima ja ydinenergia.

Postimerkkiarkki nousi puheenaiheeksi jo ennen julkaisua ja kuvamaailmaa tulkittiin monista näkökulmista, minkä vuoksi Posti teki merkeistä kyselyn asiakkailleen. Postiraati on Postin kuluttajapaneeli, jota Posti on aiemmin käyttänyt kuluttajien ideoiden keräämiseen ja jäsentämiseen palvelukehityksessä.

Postiraadin vastauksista kävi ilmi, että erityisesti maahanmuuttoaiheinen postimerkki jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Lähes puolet vastaajista oli hämmentyneitä Maahanmuutto-merkistä eivätkä kaikki ymmärtäneet, mitä kuvapareilla haluttiin sanoa.

Vastaajista reilu neljännes suhtautui merkkiin kielteisesti, vain pieni vähemmistö myönteisesti ja noin neljännes neutraalisti. Kyselyyn saatiin vastauksia yli 150.

Postimerkkitoimikunnan puheenjohtajan Kaj Kulpin mukaan Postin päätös perustui vakavaan huoleen siitä, että merkin synnyttämä mielikuva voisi kärjistää vastakkainasettelua.

– Saimme palautetta, että merkin epäiltiin loukkaavan sekä suomalaisia, muslimeita, naisia että maahanmuuttajia. Lisäksi osa vastaajista yhdisti merkin väkivaltaan eli aseen piippuun. Haluamme kantaa vastuumme, ja päätimme siksi olla julkaisematta postimerkkiarkkia. Emme halua lisätä turhaa vastakkainasettelua tässä ajassa, toteaa Kulp.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa