Potkukelkkailija pelastettiin merestä Kotkassa – Suomenlahden merivartiosto kehottaa pysymään pois jäiltä

1:53img
Suomenlahden merivartiosto varoittaa heikosta jäästä. Kerroimme jäiden nopeasta haurastumisesta jo maaliskuun alussa.
Julkaistu 06.04.2021 12:01

MTV UUTISET – STT

Potkukelkkailija putosi heikkoihin jäihin tiistaiaamuna Kaarniemenlahdella Kotkassa. Pelastajat saivat pudonneen ylös merestä ja hänet toimitettiin Kymenlaakson keskussairaalaan.

Hätäkeskus sai tiedon turmasta yhdeksän jälkeen aamulla. Suomenlahden merivartiostosta kerrotaan, että rannalla ollut ihminen oli nähnyt onnettomuuden ja hälyttänyt apua. Paikalle lähetettiin yksiköitä Kymenlaakson pelastuslaitoksesta ja myös Rajavartiolaitoksen meripelastuskopteri. Pintapelastajat noutivat mereen pudonneen rannalle, ja ensihoito sai hänet elvytettyä. Merivartioston mukaan pudonnut ehti olla vedessä noin parikymmentä minuuttia.

Onnettomuuspaikka sijaitsee muutaman sadan metrin päästä rannasta, ja paikalla on jokunen metri vettä. Merivartioston mukaan alueen jäällä on jo sulia kohtia. Merivartiostosta muistutetaankin, ettei jäälle kannata enää missään nimessä mennä ainakaan Suomenlahden alueella.

Tuoreimmat aiheesta

Rajavartiolaitos