Pöytyältä kansainväliseksi kaunottareksi – näin suomalaishiihtäjän mallikuvat päätyivät ulkomaisiin muotilehtiin

snowjohanna matintalo myssy3
Johanna Matintalo ei ollut aiemmin toiminut mallina. Kuva: Petteri Mäntysaarikappas.fi
Julkaistu 31.10.2018 17:34
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Johanna Matintalo kertoo olevansa yllättynyt kuvien vastaanotosta.

Maajoukkuehiihtäjä Johanna Matintalo on saavuttanut menestystä myös hiihtolatujen ulkopuolella.

Hän poseerasi Myssyfarmi-vaatemerkin mallina viime keväänä. 21-vuotiaan Matintalon ensimmäiset mallikuvat saivat heti kansainvälistä huomiota. Ne valikoituivat muun muassa Korean suurimpaan muotilehteen Fashion Biziin sekä useampaan sveitsiläiseen aikakauslehteen. Kuvat on ottanut Petteri Mäntysaari.

Matintalo itse kertoo olevansa yllättynyt kuvien suosiosta.

– Aluksi vähän jännitti, millaiseksi malliksi minusta on ja onko kuville kysyntää. Vastaanotto yllätti minut täydellisesti ja on ollut mahtavaa huomata, että minusta löytyy erittäin hallitsevan urheilijaminän lisäksi myös tällainen puoli. Eiköhän minut nähdä kameran edessä jatkossakin, hän kertoo tiedotteessa.

johanna matintalo myssy1

Matintalo ja Myssyfarmi aikovat jatkaa yhteistyötä. Kuva: Petteri Mäntysaari.

Myssyfarmin toimitusjohtaja Anna Rauhansuu kertoo MTVuutiset.fille, että pöytyäläinen yritys on käyttänyt paljon paikallisia kasvoja mainoksissaan. Pöytyäläinen Matintalo haluttiin mukaan, sillä Rauhansuu näki hänessä potentiaalia.

– Halusimme nostaa paikkakunnan nuoren lupauksen mainoskasvoksi, Rauhansuu kertoo.

Viime keväänä otetuissa kuvissa Matintalo hiihtää lumettomalla pellolla. Rauhansuun mukaan idea kuviin syntyi Pöytyän vähälumisista talvista ja kaipuusta hangille.

johanna matintalo myssy2

Johanna Matintalo lumettomalla pellolla. Kuva: Petteri Mäntysaari.

– Paljaalla pellolla hiihtämisessä on hauskaa kontrastia, hän toteaa.

Rauhansuu arvelee, että kuvien erilaisuus ja eksoottisuus ovat syynä siihen, miksi niistä on kiinnostuttu ulkomaita myöten.

– Kuvissa on sellaista lämpöä, mitä muotikuvissa ei olla totuttu näkemään.

snowjohanna matintalo myssy4

Myssyfarmi tunnetaan käsinneulotuista pipoista. Kuva: Petteri Mäntysaari.

Matintalon ja Myssyfarmin yhteistyö oli Rauhansuun mukaan molemmille positiivinen kokemus. Yhteistyön jatkosta on jo sovittu, ja uusia kuvia on tarkoitus ottaa ensi keväänä.

Tuoreimmat aiheesta

Pöytyä