Tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen peruskorjaus alkaa maaliskuussa 2024.
Tasavallan presidentin kanslian mukaan peruskorjauksen kustannusarvio olevan tällä hetkellä noin 55 miljoonaa euroa. Arvio kuitenkin tarkentuu suunnittelun ja kilpailutusten edetessä.
Mäntyniemen väistötilana toimii peruskorjauksen aikana valtion vierastalo Munkkiniemessä, tasavallan presidentin kanslia kertoo. Väistötilan käytöstä aiheutuvat kulut sisältyvät remontin kustannusarvioon.
Mäntyniemi otettiin käyttöön vuonna 1993.
– Sen talotekniikka on tullut käyttöikänsä päähän, tiedotteessa perustellaan mittavia korjauksia.
Massiivinen remontti
Presidentin virka-asunnon peruskorjauksessa uusitaan tai kunnostetaan taloteknisten korjausten lisäksi muun muassa ilmanvaihtokoneet, kalusteet, valaisimet ja hissit.
Tarkoituksena on myös parantaa alueen rakennusten energiatehokkuutta.
Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta huolehtii ALA Arkkitehdit Oy, rakennuttajakonsultina toimii Indepro Oy ja sähkö- ja LVI-suunnittelun toteuttaa Ramboll Finland Oy.
Helsingin Meilahdessa sijaitsevan presidentin virka-asunnon peruskorjaus valmistuu arvion mukaan keväällä 2026.
Ensimmäinen Mäntyniemessä asunut presidentti oli Mauno Koivisto. Hän muutti uudenkarheaan Mäntyniemeen 30 vuotta sitten.