Presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi vierailivat SuomiAreenassa MTV Uutiset Liven haastattelussa kertomassa kesäkuulumisistaan sekä keskustelemassa muun muassa Ukrainan sodasta.
Sekä Halosella että Arajärvellä todettiin noin kuukausi sitten koronavirustartunnat, mutta nyt heidän vointinsa on hyvä.
– Ihan ok, mitä nyt sade on pitänyt kengät märkänä ja vaatteet rypyssä, muuten ihan hyvin. Yskää on vähän, kuvailee presidentti Halonen.
– Kun kolmen rokotuksen jälkeen saa sen [koronatartunnan], niin kaikkien tietojen mukaan siitä selviää suhteellisen helpolla. Näin kävi ymmärtääkseni minulle ja Tarjalle ainakin. Se kesti aikansa ja taisimme molemmat tehdä töitä sen aikana, jatkaa Arajärvi.
Rauhallisia kesäsuunnitelmia maalla sukulaisten kesken
Halonen ja Arajärvi kertoivat haastattelussa kesäsuunnitelmissaan. Porin SuomiAreena on kuulunut pariskunnan kesäsuunnitelmiin vuosien ajan.
– Te olette olleet osa meidän kesäsuunnitelmiamme vuosikymmeniä. Tämän jälkeen menemme maalle ja meillä on edessämme rauhalliset kaksi viikkoa. Sen jälkeen paikalle tulevat lapset ja lapsenlapset.
Lue myös: Pentti Arajärvi muistelee hetkeä, jolloin saunoi Vladimir Putinin kanssa – "Kyllähän venäläiset osaavat saunoa"
Pariskunta ehtii myös vierailemaan Karjalohjan mökillä. Lisäksi heillä on ollut mökki Marjaniemen siirtolapuutarhassa jo 40 vuotta.
– Selvittiin muuten tarkastuksesta, Halonen sanoo iloiten peukku pystyssä.
Haastattelussa Halonen kertoo soittaneensa vastikään tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Hän kuvailee kulunutta hallituksen ja eduskunnan kautta vaikeaksi.
– On ollut tavallista kovempi kausi takana. Sanon tällaiset tsemppipeukalot, minun mielestäni he ovat menestyneet hyvin kaikista mahdollisesta, Halonen kiteyttää.
Kehut Suomen naisministereille
Tarja Halonen on ensimmäinen Suomen naispresidentti. Tällä hetkellä Suomen hallituksessa on monta naisministeriä. Haloselta kysyttiin mielipidettä naisten mahdollisuuksista korkeisiin asemiin.
– Vau, eikö totta! Me ollaan maa, jossa naisilla on enemmän valtaa kuin monessa muussa paikassa. Meidän vahvat miehet sen kuin hymyilee, Halonen kehuu suurin elkein.
– Ja tottelee, lisää Arajärvi naurahtaen.
Lue myös: Naton vastustajana tunnetun presidentti Halosen kurssi kääntyi: "Tarpeellinen toimenpide Euroopan muuttuneessa turvallisuustilanteessa"
Halonen kehuu pääministeri Sanna Marinia loistavaksi Suomen profiilin nostattajaksi.
– Se mikä siinä on meillekin ihan poikkeuksellista, kuten aina, meillä on tällainen yhdistelmä koalitiohallitus, mutta jokaisen johdossa on ollut nainen. Se on poikkeuksellista. Miehetkin ovat siellä mukana, niin eivät he ole siellä itkua vääntäneet. Kiitos arvoisat naiset ja miehet, Halonen sanoo.
Halonen näkee, että Marin ei ole saanut niin paljon kritiikkiä esimerkiksi ulkonäöstään tai vaatetuksestaan kuin hän. Halosen sympatiat ovat kuitenkin Marinin puolella.
– Minä en ollut koskaan oikealla tavalla pukeutunut, mutta eipä enää tarvitsekaan. Ei me tästä päästä eroon sosiaalisessa mediassa, Halonen jatkaa.