Maan turvallisuusjoukot ovat käyttäneet kyynelkasua mielenosoittajia vastaan.
Venezuelalaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan ainakin yksi ihminen on menettänyt henkensä maan presidentinvaaleja seuranneissa levottomuuksissa.
Foro Penal -järjestön johtaja Alfredo Romero sanoo, että yksi ihminen on kuollut Yaracuyn osavaltiossa maan pohjoisosassa.
Tämän lisäksi ainakin 46 ihmistä on otettu kiinni vaalien jälkeen alkaneissa mielenosoituksissa eri puolilla Venezuelaa.
Pääkaupunki Caracasissa tuhannet ihmiset lähtivät maanantaina kaduille protestoimaan presidentti Nicolas Maduron väitettyä vaalivoittoa.
Maan turvallisuusjoukot käyttivät kyynelkaasua mielenosoittajiin.
– Se kaatuu, se kaatuu, tämä hallitus kaatuu, mielenosoittajat huusivat.
Osa mielenosoittajista vastasi heittelemällä kiviä turvallisuusjoukkoja päin.
Asian totesivat uutistoimisto AFP:n paikalla olevat toimittajat.
Mielenosoittajat repivät ja polttivat Maduron kampanjajulisteita katujen varsilta.
Lue lisää: Venezuelan Maduro sanoo opposition yrittävän vallankaappausta
Vastatoimia kriitikoille
Vaalien rehellisyyttä ja Maduron voittoa ovat kyseenalaistaneet sekä maan oppositio että kansainväliset tahot.
Maduro on kiistänyt kritiikin ja väittänyt Venezuelan olevan vallankaappausyrityksen kohteena.
Maa ilmoitti Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä vetävänsä diplomaattinsa seitsemästä Latinalaisen Amerikan maasta, jotka ovat kyseenalaistaneet Maduron väitetyn vaalivoiton.
Venezuelan ulkoministeriö kertoi lausunnossa, ettei seyväksy maiden puuttumista asiaan tai niiden antamia lausuntoja.
Toimen kohteeksi joutuvat Argentiina, Chile, Costa Rica, Peru, Panama, Dominikaaninen tasavalta ja Uruguay, jotka allekirjoittivat aiemmin julkilausuman, jossa vaaditaan vaalitulosten täydellistä uudelleentarkastelua riippumattomien vaalitarkkailijoiden ollessa läsnä.
Lausuman allekirjoittivat lisäksi Ecuador ja Guatemala.
Lue lisää: Venezuelan istuva presidentti on voittanut presidentinvaalit, sanoo vaaliviranomainen
Oppositio sanoo voivansa todistaa voittonsa
Vaalitulos on herättänyt kritiikkiä myös hdysvalloissa, Britanniassa ja Euroopan unionin maissa.
Kiina, Venäjä ja Kuuba ovat puolestaan onnitelleet Maduroa.
Madurolle uskollisena pidetty vaalilautakunta (CNE) julisti hänet maanantaina virallisesti presidentiksi uudelle kuusivuotiskaudelle. Vaalilautakunnan mukaan Maduro voitti opposition Edmundo Gonzalezin 51,2 prosentilla äänistä.
Venezuelan oppositiojohtaja Maria Corina Machado sanoo pystyvänsä todistamaan, että oppositio voitti presidentinvaalit, jotka Maduro sanoo voittaneensa.
Machado sanoo hänellä olevan pääsy vaalidataan, joka kattaa yli 70 prosenttia annetuista äänistä.
Hänen mukaansa tämä aineisto osoittaa selvästi, että seuraava presidentti tulee olemaan opposition Edmundo Gonzalez.
Gonzalez valittiin opposition ehdokkaaksi sen jälkeen, kun Maduro-mieliset oikeusistuimet estivät Machadon ehdokkuuden.
Lue lisää: Putin kiirehti onnittelemaan Venezuelan Maduroa vaalivoitosta
Panama pelkää siirtolaisuuden lisääntyvän
Panaman presidentti Jose Raul Mulino uskoo, että kiistanalaisen vaalituloksen vuoksi Venezuelasta suuntaa yhä enemmän siirtolaisia Yhdysvaltoihin.
– Uskon, vaikkakin toivon olevani väärässä, että venezuelalaisten virrat tulevat lisääntymään ilmeisestä syystä, Mulino sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Meidän on tehtävä tarvittavat päätökset heidän henkiensä suojelemiseksi, ja tarjottava kulkuväylä heille, jotka haluavat muuttaa Yhdysvaltoihin, hän jatkoi.
Kolumbian ja Panaman rajalla sijaitsevasta Darienin alueesta on tullut keskeisin väylä, jonka kautta venezuelalaiset ja muut siirtolaiset kulkevat Etelä-Amerikasta Yhdysvaltoihin.
Petollisesta maastosta ja alueella toimivista vaarallisista rikollisryhmistä huolimatta alueen kautta kulki viime vuonna yli puoli miljoonaa paperitonta siirtolaista.
Panaman viranomaisten mukaan vaarallisen matkan on tehnyt tänä vuonna yli 200 000 ihmistä.
Maduron julistettua itsensä vaalivoittajaksi Panama ilmoitti katkaisevansa diplomaattiset suhteensa Venezuelaan.