Britanniassa prinssi William on paljastanut toimineensa vapaaehtoisena kriisiaputyöntekijänä koronavirusrajoitusten aikaan. Hovi julkisti tiedon asiasta perjantaina vapaaehtoistyön teemaviikon kunniaksi.
Hovi on julkaissut myös videon, jolla prinssi ja tämän puoliso, herttuatar Catherine, keskustelevat kahdessa järjestössä vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten kanssa ja kiittävät heitä työstä. Teemaviikko on ollut muutenkin näkyvästi esillä kuninkaallisten monissa kanavissa, ja myös prinssi Williamin isoäiti kuningatar Elisabet II on välittänyt kiitoksensa vapaaehtoistyötä tekeville.
Prinssi William kertoo toimineensa vapaaehtoisena Shout 85258 -palvelussa, joka on hovin tiedotteen mukaan Britannian ensimmäinen ympärivuorokautisesti palveleva tekstiviestikanava kriisitilanteessa oleville ihmisille. William ja Catherine sekä Williamin veli Harry ja tämän puoliso Meghan Markle, tuolloin vielä Sussexin herttuapari, olivat mukana perustamassa järjestöä viime vuonna.
– Herttua on yksi yli 2 000 kriisivapaaehtoisesta, jotka on koulutettu tukemaan ketä tahansa milloin tahansa missä tahansa kriisissä, hovin tiedotteessa lukee.
Kriisiapua tekstiviestitse saaneet eivät kuitenkaan tiedä, olivatko heidän saamansa viestit peräisin juuri prinssiltä. Aivan kuten muutkin vapaaehtoiset, William käyttää työssään nimimerkkiä.
BBC kertoo, että hieman yli vuodessa Shoutissa on käyty yli 300 000 tekstiviestikeskustelua. Noin 65 prosenttia viestittelijöistä on alle 25-vuotiaita, ja monet kaipaavat apua mielenterveyden ongelmiin.
Suomessa apua vaikeassa tilanteessa antaa esimerkiksi Mieli Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelin, joka päivystää suomeksi ympärivuorokautisesti numerossa 09 2525 0111.