Suomen sähkövaje helpottuu, kun Olkiluoto 3 alkoi viimein tuottaa säännöllisesti sähköä. Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima (TVO) kertoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä historiallisen ja pitkään odotetun uutisen – Olkiluoto 3 on nyt valmis.
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund sanoo, että Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori tuo lisää varmuutta Suomen sähköjärjestelmään ja laskee jonkin verran sähkön hintaa.
Lundin mukaan on vaikea arvioida, kuinka paljon Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon käynnistyminen näkyy kuluttajien kukkarossa, sillä sähkömarkkinoihin vaikuttavat niin monet asiat.
– Mutta kyllä puhumme useista senteistä per kilowattitunti, Lund sanoo.
Hänen mukaansa Olkiluoto 3:n myöhästyminen on osaltaan johtanut siihen, että Suomella on ollut poikkeuksellisen suuri sähkövaje.
Alun perin Olkiluoto 3:n piti valmistua vuonna 2009.
Lundin mukaan Suomen sähkövaje on ollut Euroopan mittakaavassa yksi korkeimmista. Ennen vuonna 2021 alkanutta energiakriisiä 20 prosenttia Suomen sähköstä tuotiin muualta.
Olkiluoto 3 kattaa noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta.
Sähköntuotannon keskittäminen lisää haavoittuvuutta
Olkiluoto 3:n sähköteho on noin 1 600 megawattia. TVO:n mukaan se tuottaa sähköä ainakin seuraavat 60 vuotta. Kaikkiaan Olkiluodossa tuotetaan jatkossa noin 30 prosenttia Suomen sähköstä.
Kun Olkiluoto on niin iso yksikkö, Lund sanoo insinöörinä pohtivansa sitä, mitä jos talvipakkasilla tulee jotain ongelmia.
– Kaikki me tietenkin toivomme, että kaikki menee hyvin. Mutta ottaen huomioon laitoksen valtavan koon sähköjärjestelmässä ja sen, että meillä on tätä sähkövajetta, toiminta on todella kriittistä. Sen pitäisi toimia talvellakin kunnolla, että ei syntyisi häiriötilanteita.
Lund sanoo, että Olkiluoto 3 on käynyt läpi merkittävän testiohjelman ja toki lähdetään liikkeelle siitä, että se on nyt valmis ja kaikki on kunnossa. Hän muistuttaa kuitenkin, että maailmantilanteessa, jossa geopoliittiset jännitteet lisääntyvät, sähköjärjestelmän haavoittuvuus kasvaa, kun sähköntuotantoa on keskitetty paljon yhteen paikkaan.
Lundin mukaan sähköjärjestelmä on sitä varmempi mitä enemmän sitä hajautetaan, riippumatta siitä, minkä tyyppistä sähköntuotantoa Suomessa on.
– Loviisasta ja Olkiluodosta tulee vähintään puolet Suomen sähköstä, näiltä kahdelta paikkakunnalta, se ei haavoittuvaisuuden kannalta ole hyvä asia.
"Suomessa ydinvoimateollisuuden luotettavuus ollut todella hyvä"
Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo, että Olkiluoto 3:n varaan voidaan nyt paremmin laskea Suomen sähköntuotantoa. Vaikka voimalan valmistuminen on hänen mukaansa myönteistä, riskianalyysin kannalta sähköntuotannon hajauttaminen on parempi kuin keskittäminen.
– Tuossa haavoittuvuusriski on iso. Jos yhteydet sinne menetetään, meiltä lähtee iso osa pois sähköntuotannosta. Olkiluoto 3 on niin iso voimalaitos, että jos se putoaa verkosta tai siihen tulee vikoja, se vaikuttaa koko sähköjärjestelmään, Ruusunen sanoo.
Hän lisää, että Suomessa ydinvoimateollisuuden luotettavuus on ollut todella hyvä. Hän kuitenkin jatkaa, että Suomessa ei mikään muu yksittäinen voimalaitos aiheuta ongelmien tullessa niin isoja sähköjärjestelmän muutoksia.
Ruususen mukaan tähän varautuminen on Fingridin "ykkösfokus". Kantaverkkoyhtiö on varautunut ongelmatilanteisiin esimerkiksi varavoimalaitoksilla ja sähköjärjestelmän reserveillä.