Taiwanissa huhtikuun 3. päivä tapahtunut tuhoisa maanjäristys aiheutti hirvittävän vaaratilanteen, kun suuret kivenlohkareet syöksyivät alas vuorelta autoilijoiden sekaan.
Hualienin kaupungissa Taiwanissa sijaitsevalle maantielle alkoi maanjäristyksen seurauksena vieriä valtavia kivenlohkareita.
Hätääntyneet autoilijat alkoivat peruuttaa autojaan välttyäkseen kivien tuhoisilta osumilta.
Yllä oleva video näyttää, kuinka kaikki kuljettajat eivät olleet yhtä onnekkaita epätoivoisissa väistöyrityksissään.
Ainakin yhdeksän ihmistä kuoli ja yli 900 loukkaantui viime viikolla sattuneessa järistyksessä, kertoo uutistoimisto Reuters. Kyseessä oli Taiwanin voimakkain maanjäristys 25 vuoteen.