Ihonhoidossa olisi tärkeää unohtaa mustavalkoisuus ja hoitaa ihoa kunkin muuttuvan tilanteen mukaisesti.
Osa ihmisistä hurahtaa ihonhoitoon täysillä, osa taas yrittää päästä sieltä, mistä aita on matalin. Kumpikaan tapa ei ole välttämättä väärä, mutta silti ihonhoitoon liittyy useita myyttejä, jotka pitävät sitkeästi pintansa.
Helsinkiläisen Kauneushuone Kajon yrittäjä Minna Malinen on koulutukseltaan kosmetologi ja toiminut alalla kymmenen vuoden ajan.
Malisen mukaan olisi tärkeää tarkastella juuri ihon tämänhetkistä tilannetta ja uskaltaa konsultoida ammattilaista, mikäli kohtaa ihonhoitonsa kanssa haasteita.
– Usein mustavalkoisuus on juuri se tapa, jolla ajetaan mönkään ihonhoidossa, Malinen toteaa.
Kävimme Malisen kanssa läpi yleisiä kasvojen puhdistukseen liittyviä ,myyttejä – ovatko ne totta vai tarua?
Myytti 1: Suklaa ja rasvainen ruoka aiheuttavat finnejä
Totta ja tarua.
– Rasvainen ruoka tai suklaa eivät itsessään aiheuta finnejä tai epäpuhtauksia, mutta meidän suolistomme hyvinvointi heijastuu suoraan iholle, Malinen selittää.
Jos suolisto voi huonosti, ihokin voi huonosti. Siltä osin myytti pitää paikkansa, sillä liiallinen sokeri tai prosessoitu ruoka näkyvät ihon hyvinvoinnissa.
– Toisilla iho voi olla alttiimpi heijastelemaan suoliston hyvinvointia ihon epäpuhtauksina, jos syö vähänkin huonosti.
Lue myös: Eikö elämäntapamuutos ole tuottanut näkyviä tuloksia? Nämä pienet onnistumiset motivoivat jatkamaan – "Todella hyvä merkki siitä, että edistyt"
Myytti 2: Finnien puristelu nopeuttaa niiden "paranemista"
Tarua.
– Ehdottomasti vain pahennetaan ihon kuntoa, jos kotona lähdetään puristelemaan finnejä. Sillä aiheutetaan mahdollisesti tulehduksen leviäminen ihon sisällä. Usein puristelussa on myös aikamoista voimankäyttöä, kun niitä kotona nipistellään esimerkiksi kynsillä.
Puristelu voi siis levittää tulehdusta entisestään sekä aiheuttaa arpia ja uusia epäpuhtauksia.
Lue myös: Älä koskaan hoida ihonalaista finniä näin – pahimmillaan pysyviä haittoja
– En suosittele kotona ollenkaan puristelemaan finnejä tai mustapäitä.
Malisen mukaan ammattilainen arvioi aina, mitkä finneistä ja mustapäistä ovat sellaisia, joita lähdetään tyhjentämään.
Mustapäiden puristelun sijaan Malinen suosittelee kokeilemaan kotihoitona mietoja happoja.
Lue myös: Ihon happohoidot voivat aiheuttaa jopa palovammoja – kosmetologi kertoo, miten voimakkaita aineita tulisi oikeasti käyttää
Myytti 3: Runsas määrä mustapäitä viestii ihon epäpuhtaudesta
Totta ja tarua.
– Kannattaa muistaa se, että melkein kaikilla on mustapäitä. Niiden hoitamiseen parhaita aineita ovat miedot hapot, kuten AHA- ja BHA-hapot.
Jos mustapäitä on todella paljon ja häiriöksi asti, tilannetta kannattaa tarkastella siitä näkökulmasta, olisiko ihossa jokin epätasapainotila, jonka takia talin eritys on lisääntynyt ja mustapäitä syntyy paljon.
Mustapää syntyy avonaiseen ihohuokoseen, kun keratiini ja tali pääsevät kosketuksiin ilman kanssa ja happi muuttaa ne tummaksi.
– Kaikilla on mahdollisuus saada mustapäitä, jolloin ehkä olisikin ihan hyvä, ettei niihin suhtauduttaisi niin paniikinomaisesti, että ne pitää saada pois.
Joillekin ihotyypeille voi olla hyvin tyypillistä, että ihohuokoset ovat laajentuneet ja mustapäitä syntyy helpommin.
Lue myös: Miten mustapäistä pääsee eroon? Kauneusasiantuntijat paljastavat parhaat tuotevinkkinsä ja antavat ohjeet ihonhoitoon: "Ehkä suurin väärinkäsitys ihmisillä on se, että..."
Myytti 4: Rasvainen ja epäpuhtauksiin taipuvainen iho vaatii järeät hoitoaineet
Tarua.
Epäpuhdas tai rasvainen iho ei kaipaa sen voimakkaampia puhdistusaineita, vaan huolellista ja hyvää ihonhoitorutiinia sekä pitkäjänteisyyttä.
Pahimmillaan liian voimakas puhdistusaine pahentaa tilannetta, jos se puhdistaa mukanaan liiaksi ihon omia hyviä rasvoja ja sotkee ihon tasapainoa.
Epäpuhdas iho tarvitsee myös hellävaraista ihonhoitoa, ja Malisen mukaan olisikin hyvä suosia kaksoispuhdistusta: ensin öljypuhdistus, joka tarraa öljyisyyteen ja rasvaisuuteen, ja sitten esimerkiksi savipohjainen puhdistusgeeli tai kosteuttavia happoja sisältävä puhdistusvaahto.
Lue myös: Ne eivät ole opetusvideoita! Netin kuuluisin finnien poksauttelija kertoo työstään
Myytti 5: Meikkaaminen aiheuttaa ihon epäpuhtauksia
Tarua, mutta…
– Tähän liittyen kuitenkin esimerkiksi epäpuhtaat meikkisiveltimet ja huonolaatuiset, ihoa tukkivat meikit tai esimerkiksi liiallinen puuterin käyttö voivat aiheuttaa epäpuhtauksia.
Meikin puhdistaminen iholta illan päätteeksi on kuitenkin todella tärkeää.
– Tähän suosittelisin ehdottomasti edellä mainittua kaksoispuhdistusta. Öljy puhdistaa meikin loistavasti, jolloin toiselle puhdistusaineelle jää jo hyvin tilaa hoitaa ihoa.
Malinen muistuttaa myös sen tärkeydestä, että levittää meikin aina puhtaille kasvoille.
Kotona meikatessa käytetyt siveltimet olisi hyvä puhdistaa vähintään kerran viikossa. Meikkivoiteen levittämiseen käytetyt sienet sen sijaan tulisi pestä joka käytön jälkeen.
Lue myös: Onko tässä paras tapa pestä meikkisiveltimet? Nämä ainesosat löytyvät sinunkin kotoasi
Myytti 6: Kasvoja ei tarvitse pestä puhdistusaineella, jos ei ole käyttänyt meikkiä
Tarua.
– On suositeltavaa pestä kasvot puhdistusaineella iltaisin. Päivän aikana iho altistuu ilmansaasteille, pölylle ja esimerkiksi aurinkorasvalle tai muille ihonhoitotuotteille. Iho myös rasvoittuu päivän aikana.
Malisen mukaan puhdistusaineeksi kannattaa valita jotakin sellaista, mitä on mukava käyttää.
– Joku sellainen, mitä on matalalla kynnyksellä helppo käyttää.
Kannattaa ajatella kasvojen puhdistus illalla ikään kuin omana hetkenään, jolloin saa rauhassa paketoida kuluneen päivän.
Myytti 7: Aamuisin riittää, kun kasvot puhdistaa vedellä
Totta ja tarua.
– Riippuu ihosta. Jos iho on esimerkiksi todella kuiva, pelkästään viileällä vedellä huuhtelu voi riittää. Jos ihossa on taas tulehtuneita epäpuhtauksia, suosisin kevyttä puhdistusta puhdistusaineen kanssa myös aamuisin.
Kannattaa aina konsultoida ammattilaista ja käydä vaikka kasvohoidossakin säännöllisesti, jotta saa hoidosta mukaansa itselleen sopivimman ihonhoitorutiinin ihon sen hetkisen tarpeen mukaan.
Tietylle ihotyypille voidaan esimerkiksi suositella aamuisin vain kevyttä vesipesua, mutta kesällä ihon rasvoittuessa enemmän aamuun saatetaan suositella lisättäväksi myös puhdistusaine.
Lue myös: Meikkitaiteilijan mukaan yli 40-vuotiaat naiset tekevät kaksi virhettä meikatessaan – näin neuvot otettiin somessa vastaan
Lue myös: TikTokissa villiinnyttiin yllättävästä pohjustusvoidevinkistä – tätä mieltä ovat asiantuntijat: "Ei herranen aika, miksi?"
Katso myös: Näin peset meikkisienen
1:11