Puhelimet piiloon! Pomo saa nyt lukea myös yksityisviestisi

Mies netissä (2)
Esimiehellä on oikeus valvoa, että käytät työaikasi työntekoon, etkä henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen. lev dolgachov
Julkaistu 14.01.2016 16:24
Toimittajan kuva

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Tekstiviestien ja henkilökohtaisten sähköpostien kirjoittelu kannattaa jättää työpäivän ulkopuolelle. Esimiehellä on nimittäin tästä lähin oikeus lukea myös yksityisviestisi. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti tiistaina, että esimiehet saavat tästä lähin seurata työntekijöidensä työpäivän aikana lähettämiä viestejä, myös niitä yksityisiä.

Päätös syntyi Romaniassa sattuneen tapauksen myötä, jossa romanialaismies sai potkut esimiehensä tutkittua hänen yksityisiä Yahoo Messenger -keskustelujaan.

Pomolla oikeus valvoa työtehoa

Romanialainen työntekijä oli vienyt asian ihmisoikeustuomioistuimeen jo kahdeksan vuotta sitten. Hänen mukaansa potkut olivat perusteettomat, sillä työnantaja oli irtisanonut hänet rikkomalla kirjesalaisuutta ja loukkaamalla hänen yksityisyyttään. 

Vaikka yksityisten viestien lukeminen saattaakin kuulostaa yksityisyyden loukkaamiselta, esimiehen oikeudet menevät tässä tapauksessa edelle. Esimiehellä on nimittäin oikeus valvoa, että työntekijä hoitaa hänelle määrätyt tehtävät sovittujen työtuntien aikana.

Tuomioistuimen mukaan esimiehen suorittama valvonta oli oikeutettua ja laajudeltaan rajallista. 

CMS DeBackerin juristi Tom De Cordier kehottaa kuitenkin työnantajia varomaan vetämästä liian yleisiä johtopäätöksiä tästä tapauksesta.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisena Talouselämä.

Lähde: Bloomberg

Tuoreimmat aiheesta

Työ