Punainen Risti: Mariupolin tilanne on riipaiseva – "Ihmiset ovat alkaneet käydä toistensa kimppuun ruuan takia"

AOP Kuvassa Venäjän tulituksessa eilen tuhoutunut synnytyssairaala Mariupolissa Ukrainassa.
Kansainvälinen Punainen Ristin mukaan piiritetyn Mariupolin ruoka-, lääke- ja vesivarastot ovat vaarallisen alhaisella tasolla. Kuvassa Venäjän tulituksessa eilen tuhoutunut synnytyssairaala./All Over Press
Julkaistu 10.03.2022 20:20

MTV UUTISET - STT

Kansainvälinen Punainen Ristin mukaan piiritetyn Mariupolin olot ovat riipaisevat. Esimerkiksi ruoka- ja vesivarastot ovat vaarallisen alhaisella tasolla, kertoo BBC.

Punaisen Ristin paikalla oleva edustaja Sasha Volkov sanoo eilen nauhoitetussa ääniviestissä, että monissa perheissä ruokavarastot lasten ruokkimiseksi ovat huvenneet. 

Joillakin alueilla tilanne on niin paha, että "ihmiset ovat alkaneet käydä toistensa kimppuun ruuan takia".

Myös lääkkeet ovat käymässä vähiin. Volkovin mukaan kaupungin apteekit ryöstettiin joitakin päiviä sitten. Kaikesta huolimatta jotkut kaupungin sairaaloista jatkavat toimintaansa.

Volkov kertoi, että ilmankosteuden ja kylmyyden takia kaupunkilaiset ovat alkaneet sairastella.

Mariupolin viranomaisten mukaan kaupungissa on tähän mennessä kuollut 1 207 siviiliä. He kertoivat asiasta Telegram-viestipalvelussa.

Lue myös: EU:n Borrell: Lastensairaalan tulitus on vakava sotarikos, Puolan presdientti kuvaa iskua "barbaarikseksi kansanmurhaksi"

EU:n Borrell: Synnytyssairaalan tulitus on vakava sotarikos 

EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell totesi tänään ukrainalaisen synnytyssairaalan tulituksen Mariupolissa olevan vakava sotarikos. Hän myös vaati Venäjää sallimaan avustuskuljetukset piiritettyyn kaupunkiin.

Borrellin mukaan Venäjän joukkojen on välittömästi lopetettava ilmaiskut asutusalueille ja lakattava estämästä avustuskuljetusten eteneminen. Turvakäytäviä tarvitaan, nyt, Borrell sanoi Twitterissä.

EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan hyökkäys oli "epäinhimillinen, julma ja järkyttävä".

– Olen vakuuttunut siitä, että tämä voi olla sotarikos. Tarvitsemme perinpohjaisen tutkimuksen, von der Leyen tviittasi.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron kuvasi sairaalan pommitusta häpeälliseksi. 

Synnytys- ja lastensairaalaa vastaan hyökättiin keskiviikkona. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjän ilmaisku oli sotarikos.

Ukrainalaisten viranomaisten mukaan sairaalan tulituksessa kuoli kolme ihmistä, joiden joukossa oli nuori tyttö. Aiempien viranomaistietojen mukaan sairaalaiskussa haavoittui ainakin 17 ihmistä.

YK:n väestörahasto UNFPA kertoi tänään, että Mariupolin synnytyssairaalan lisäksi kahta muutakin ukrainalaista synnytyssairaalaa vastaan on hyökätty.

Venäjän armeija väitti torstaina, että Mariupolin sairaalahyökkäys oli Ukrainan "lavastama provokaatio".

Pari miljoonaa Kiovan asukasta paennut

Ukrainan pääkaupungin Kiovan asukkaista puolet on paennut kodeistaan Venäjän hyökkäyksen alettua, kertoo Kiovan pormestari Vitali Klitshko. Tämä merkitsee hänen mukaansa sitä, että hieman vajaat kaksi miljoonaa ihmistä on jättänyt kaupungin.

Klitshkon mukaan Kiova on samalla muuttunut "linnoitukseksi" jokaista rakennusta, katua ja tarkastuspistettä myöten.

AFP:n toimittajien mukaan Venäjän panssaroidut ajoneuvot ovat kaupungin laitamilla sen koillispuolella. Ukrainalaissotilaat kertovat lisäksi, että Kiovaan johtavan tärkeimmän valtatien hallinnasta oli käyty yöllä raskaita taisteluja.

Lue myös: Venäjä etsii nyt Ukrainan puolustuksesta aukkoja – näin Putinin joukot pyrkivät hyökkäämään seuraavaksi, arvioi suomalaisasiantuntija

Sotaa paennut jo 2,3 ihmistä

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Ukrainan sotaa on ulkomaille paennut noin 2,3 miljoonaa ihmistä. Heistä Puolassa on nyt noin 1,4 miljoonaa.

Puolan rajavartijoiden mukaan 140 000 ihmistä on myös ylittänyt Puolan ja Ukrainan rajan vastakkaiseen suuntaan Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Osa Ukrainaan palanneista on maata puolustamaan lähteneitä ukrainalaismiehiä, osa palaavia siirtotyöläisiä ja osa perhesyistä palaavia pakolaisia.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba tapasivat tänään Turkin Antalyassa. 

Neuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen yleisen tulitauon aloittamisesta Ukrainassa, kertoi Kuleba.

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota