Zelenskyi: Sodassa kuollut 97 lasta

Lapsi bussissa Ukrainan sodassa
Ukrainan ja Puolan rajan ylittänyt lapsi tekee sormillaan saman merkin kuin kuvan ulkopuolella oleva puolalainen vapaaehtoistyöntekijä.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 16.03.2022 12:40

MTV UUTISET – STT

Ihmiset ovat pysytelleet 35-tuntisen ulkonaliikkumiskiellon aikana visusti sisätiloissa: kodeissaan, kellareissa tai maanalaisissa pommisuojissa.

Venäjä on jatkanut Kiovan pommittamista kaupunkiin määrätyn lähes kaksipäiväisen ulkonaliikkumiskiellon aikana.

Kaupungin hätäkeskuksen mukaan 35 ihmistä jouduttiin evakuoimaan 12-kerroksisesta asuintalosta pommin osuttua rakennukseen tänään varhain aamulla. Pelastajat etsivät rakennuksesta ihmisiä pommituksen jälkeen syttyneen tulipalon jäljiltä.

BBC:n mukaan alueelta kohosi aamun aikana suuria savupilviä. Ihmiset ovat pysytelleet visusti sisätiloissa 35-tuntisen ulkonaliikkumiskiellon aikana, kodeissaan, kellareissa tai maanalaisissa pommisuojissa.

Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa ainakin kaksi ihmistä kuoli ja kaksi asuinrakennusta tuhoutui yöllisissä pommituksissa, Guardian raportoi. Myös harkovalainen koulurakennus tuhoutui osittain pommituksissa.

Lue myös: Suomalaisasiantuntija: Niinistön toiminta erittäin merkittävää kansainvälisesti Ukrainan sodan keskellä

Räjähdyksiä kuultiin myös Odessassa sekä Zaporizhzhjassa, jossa venäläiset pitävät hallussaan Euroopan suurinta ydinvoimalaa. Voimalan alueella ammuttu tykistötuli on herättänyt pelkoa ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuudesta.

Zaporizhzhjassa ohjukset osuivat uutistoimisto AFP:n mukaan ensimmäistä kertaa siviilikohteeseen, juna-asemalle, jota Mariupolista evakuoidut käyttävät jatkaakseen matkaa maan länsiosaan, Puolaan tai muihin naapurimaihin. Kukaan ei loukkaantunut.

Mariupolin kaupungista on onnistuttu evakuoimaan noin 20  000 ihmistä useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen. Kaupungissa kerrotaan olevan saarroksissa ainakin 350  000 ihmistä. Ruokatarvikkeet vähenevät, ja juokseva vesi on poikki.

Zelenskyi: Ukrainassa kuollut 97 lasta

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut uudella videollaan, että rauhanneuvottelut Venäjän kanssa ovat alkaneet "kuulostaa realistisemmilta". Neuvotteluja on määrä jatkaa tänään.

Hän pyysi taas länneltä lentokieltoalueen perustamista Ukrainan ylle Venäjän pommitusten lopettamiseksi, mutta Naton jäsenmaat eivät ole tähän suostuneet, koska pelkäävät sen johtavan sodan laajentumiseen Ukrainan ulkopuolelle.

Lue myös: Lännen aseavulla on ollut suuri merkitys Ukrainalle, mutta täydennyksiä tarvitaan sodan jatkuessa, sanoo suomalaisasiantuntija

YK:n raportin mukaan Ukrainassa on kuollut ainakin yli 600 siviiliä ja yli 1 100 on loukkaantunut. Valtaosa siviilikuolemista on aiheutunut Venäjän raketti-iskuissa sekä ohjus- ja ilmaiskuissa.

YK:n kuolleiksi vahvistamista ihmisistä ainakin 46 on lapsia. YK uskoo kuitenkin todellisten lukujen olevan "huomattavasti korkeampia".

Zelenskyin mukaan lähes kolme viikkoa kestäneessä sodassa on kuollut 97 ukrainalaista lasta. Ukrainalainen syyttäjä puolestaan sanoi lapsia kuolleen 103.

Viisi toimittajaa surmattu rintamalinjoilla

Yhteensä viisi toimittajaa on kuollut tähän mennessä dokumentoidessaan Ukrainan sotatapahtumia. Yhdysvaltalaisen Fox News -kanavan mukaan kaksi sille työskennellyttä toimittajaa, kuvaaja Pierre Zakrzewski sekä tulkkina toiminut ukrainalainen Oleksandra Kuvshinova kuolivat kuvatessaan taisteluita lähellä Kiovaa, kun heidän autoaan tulitettiin. Lisäksi Foxin toimittaja Benjamin Hall loukkaantui.

Lue myös: Asiantuntijat: Venäjän ässät ovat vähissä – Kiina on Ukrainan sodan kohtalon kysymys

Aiemmin sodassa on kuollut kaksi ukrainalaista toimittajaa sekä yhdysvaltalainen valokuvaaja ja elokuvantekijä.

– Muistuttaisin asevoimien velvollisuudesta suojella toimittajia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti, Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian sanoi lausunnossaan keskiviikkona tuomiten toimittajiin kohdistuvat toimet.

– Nämä tapahtumat kuvaavat äärimmäistä vaaraa Ukrainassa tänä päivänä.

Sota voi suistaa myös köyhyyteen

YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan 18 vuoden sosiaaliset ja taloudelliset saavutukset Ukrainassa voidaan menettää, jos sota pitkittyy. Sodan syventyminen suistaisi lähes kolmasosan väestöstä köyhyysrajan alapuolelle. Tämän lisäksi yli 60 prosenttia väestöstä olisi vaarassa ajautua köyhyyteen vuoden aikana.

– Ukrainan sota aiheuttaa käsittämätöntä inhimillistä kärsimystä, traagisia ihmishenkien menetyksiä ja ajaa miljoonat ihmiset asuinseuduiltaan. Vaikka välittömän humanitaarisen avun tarve ukrainalaisille on äärimmäisen tärkeää, pitkittyneen sodan akuutit kehitysvaikutukset ovat nyt tulossa näkyviin, sanoi UNDP:n johtaja Achim Steiner tiedotteessa.

– Vielä on aikaa pysäyttää tämä synkkä kehityskulku.

3:36img

YK: Ainakin 600 siviiliä kuollut, todellinen uhriluku "huomattavasti korkeampi" –tuoreimmat tiedot Ukrainan sodasta.

Lue myös: Valtiovarainministeri Saarikko: Talouden painuminen kohti taantumaa Ukrainan sodan seurauksena on mahdollista

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota