Puolustusvoimat pakkolunastaa mökkikylän Sarviniemestä

Kuva: Puolustusvoimat
Puolustusvoimat pakkolunastaa 16 tonttia Sarviniemestä ampumarata-alueen läheltä. Kuvituskuva.
Julkaistu 07.07.2015 06:04

MTV UUTISET

Puolustusministeriö tiedottaa sivuillaan aloittavansa pakkolunastukset Sarviniemen alueella Taipalsaarella. Alueella sijaitsee myös puolustusvoimien ampumarata-alue.

Puolustusministeriö ilmoitti perjantaina tekevänsä virallisen kuulutuksen kaikkiaan 80 hehtaarin lomakyläalueesta. Lunastettavia tontteja on kaikkiaan kuusitoista.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan Sarviniemellä lunastettavat tontit kuuluvat kaikki kahdelle lappeenrantalaissijoittajalle ja heidän yhtiöilleen.

Yritetty ostaa jo aiemmin

Valtio yritti ostaa aluetta jo aiemmin keväällä 3,4 miljoonan euron hintalapulla. Tonttimaan omistajat kuitenkin pitivät summaa liian pienenä, sillä venäläinen ostajakandidaatti oli kilvassa mukana huomattavasti paremmalla tarjouksella.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa