Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan mahdolliset kompensaatiotoimet kuntien peruspalveluiden valtionosuuksien osalta edellyttävät menojen leikkaamista muualta.
Valtiovarainministeriö julkaisi tiedotteen valtiovarainministeri Purran eduskunnassa pitämän puheenvuoron sisällöstä.
Purran puheenvuoro koski julkisen talouden tilannetta. Purran mukaan Suomen julkinen talous on kääntynyt jälleen heikompaan suuntaan.
Valtiovarainministeriö tiedotti viime viikolla, että kuntien valtionosuudet vähenevät ensi vuonna noin 500 miljoonalla eurolla. Leikkaukset tulivat Kuntaliitolle ja kunnille täytenä yllätyksenä. Kyseessä on valtava muutos, johon kuntataloudessa ei oltu varauduttu.
Lue lisää: Kunnille 500 miljoonan shokkileikkaus ilman varoitusta, ministeri yllättyi itsekin: "Kaikkien talous ei tule tätä kestämään"
Nyt Purra kuitenkin vihjaa, että valtio tulee mahdollisesti kompensoimaan ilmoittamansa yllätysleikkaukset kunnille.
Purran mukaan hyvinvointialueiden alijäämät ovat kasvussa ja valtiontalouden kehyksissä pysyminen edellyttää lisäsäästöjä.
– Samoin mahdolliset kompensaatiotoimet kuntien peruspalveluiden valtionosuuksien osalta edellyttävät menojen leikkaamista muualta, mikäli valtiontalouden kehykset halutaan pitää ehjinä. Ja tämä hallitus haluaa pitää ne ehjinä, tiedotteessa kerrotaan valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.
Ilahduttava uutinen kunnille
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kertoo viestipalvelu X:ssä Riikka Purran luvanneen, että valtavat leikkaukset kompensoidaan.
– Odotamme kutsua jatkoneuvotteluun. On tärkeää, että kompensointi kohdistuu kuntiin samalla periaatteella kuin leikkaus, Karhunen kirjoittaa.