Zelenskyi ei Putinin mukaan ole Ukrainan laillinen presidentti, koska tämän kausi on loppunut.
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tiistaina pitävänsä mahdollisina neuvotteluja Ukrainan kanssa muttei maan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa. Putinin mukaan Zelenskyi ei ole Ukrainan laillinen hallitsija, koska tämän presidenttikausi on päättynyt.
Ukrainassa on voimassa sotatila, jonka aikana vaaleja ei lain mukaan voida järjestää. Käytännössä vaalien järjestämisen on estänyt muun muassa se, että Venäjä miehittää osaa Ukrainasta.
Putin on itse muutattanut maansa perustuslakia, jotta voisi jatkaa Venäjän johdossa. Hänet on valittu presidentiksi useissa vaaleissa, jotka kansainvälinen yhteisö on todennut vilpillisiksi.
Putin sanoi myös, että taistelut loppuisivat puolessatoista tai kahdessa kuukaudessa, jos länsi lakkaisi tukemasta Ukrainaa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lupaili vaalikampanjansa aikana lopettaa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan yhdessä päivässä.
Venäjän mukaan Trumpin esikunta ei ole ollut yhteydessä Venäjään järjestääkseen Trumpin ja Putinin välisen tapaamisen mutta molemmin puolin tunnutaan olevan valmiita siihen.
1:58Trump: Putin tuhoaa Venäjän, jos sota Ukrainassa jatkuu.