Venäjää varoitettiin maaliskuussa konserttiin kohdistuvan terrori-iskun mahdollisuudesta. Presidentti Putin piti länsiraportteja "suoranaisena kiristyksenä".
Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystö varoitti 7. maaliskuuta terrorihyökkäyksen mahdollisuudesta esimerkiksi konserttiin.
19. maaliskuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi Venäjän länsiviranomaisilta saamia varoituksia mahdollisista terrorihyökkäyksistä kriittiseen sävyyn.
Putinin mukaan "provokatiivisia lausuntoja" oli tullut useilta länsitoimijoilta.
– Kaikki tämä muistuttaa suoranaista kiristystä ja sen tarkoitus on pelotella ja horjuttaa yhteiskuntaamme, Putin sanoi Venäjän uutistoimisto Tassin mukaan.
Putin lausui kommenttinsa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tiloissa Moskovassa.
Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystön julkaisemassa varoituksessa todettiin seuraavasti: Suurlähetystö tarkkailee raportteja, joiden mukaan ääritoimijoilla on välittömiä suunnitelmia hyökätä suuria kokoontumisia, mukaan lukien konsertteja, vastaan Moskovassa ja yhdysvaltain kansalaisia neuvotaan välttämään suuria kokoontumisia seuraavan 48 tunnin aikana.
Isku ei tapahtunut 48 tunnin aikana, mutta kaksi viikkoa myöhemmin moskovalaiseen konserttisaliin tehdyssä hyökkäyksessä kuoli ainakin 93 ihmistä. Aiemmin lauantaina Venäjän terveysministerin mukaan sairaalahoidossa oli 115 henkilöä.
Terroristijärjestö Isis on väittänyt tehneensä hyökkäyksen.