Moskovan terroristi-isku: Epäillyt ilmestyivät venäläiseen uutisohjelmaan, "todiste" Ukraina-yhteyksistä löytyi netin kuvapankista

Msokovan alueen terroristi-iskusta epäilty Dalerdzhon Mirzoyev Rossija 1 -kanavan uutisjutussa 7. huhtikuuta 2024.
Rossija 1 -kanava julkaisi video-otteita neljän pääepäillyn kuulusteluista. Kuvassa Dalerdzhon Mirzoyev.
Julkaistu 10.04.2024 05:33
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Venäjä haluaa entistä voimakkaammin vakuuttaa, että maaliskuisen terroristi-iskun takana oli Ukraina – länsimaiden avustuksella.

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB julkaisi uutta videomateriaalia Moskovan alueen terroristi-iskusta epäiltyjen kuulusteluista. Materiaali oli osa valtiollisen Rossija 1 -televisiokanavan uutisohjelmaa, joka esitettiin sunnuntai-iltana.

Uudella videolla näkyy ensimmäisenä Dalerdzhon Mirzoyev, joka nähtiin aiemmin vangitsemisoikeudenkäynnissään Moskovassa pahojen ruhjeiden peitossa.

Hänen kaulallaan näytti olevan pala muovipussista. Pussin päätymisestä epäillyn kaulalle ei ole tarkempaa tietoa, mutta Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön mukaan venäläisviranomaisten tiedetään käyttävän muovipusseja kiduttamiseen tukehduttamalla.

Moskovan alueen terroristi-iskusta epäilty Dalerdzhon Mirzoyev vangitsemisoikeudenkäynnissä Moskovassa 24. maaliskuuta.

Dalerdzhon Mirzoyev kuvattiin pahasti ruhjeilla vangitsemisoikeudenkäynnissään Moskovassa 24. maaliskuuta.

Toinen videolla nähtävä mies on Saidakrami Rachabalizoda.

– Sayfullo käski meidän mennä Ukrainaan, Kiovaan. Ja että meille annettaisiin miljoona ruplaa (vajaa 10 000 euroa), Rachabalizoda sanoo tuoreella kuulusteluvideolla.

Maaliskuun lopulla venäläisillä sotakanavilla kiersi video, jolla näkyy kuinka maastokuvioiseen univormuun ja kasvot osittain peittävään naamioon pukeutunut mies leikkaa Rachabalizodalta korvan irti ja tunkee sen hänen suuhunsa. Toisella videolla hänen veristä päätään hakataan maahan ja miesääni käskee häntä "vastaamaan oikein, koska hänellä on vain yksi korva jäljellä".

Msokovan alueen terroristi-iskusta epäilty Saidakrami Rachabalizoda Rossija 1 -kanavan uutisjutussa 7. huhtikuuta 2024.

Rachabalizoda sunnuntaina julkaistulla videolla. Aiemmin sosiaalisessa mediassa kiersi video, jolla näkyy kuinka häneltä leikataan korva irti pidätyksen yhteydessä.

Tuoreessa uutisjutussa nähdään myös Muhammadsobir Fayzov, joka aiemmin tuotiin vangitsemisistuntoonsa paareilla kaksi päivää terroristi-iskun jälkeen, ja Shamsidin Fariduni, jota sosiaalisessa mediassa kiertäneellä videolla kidutetaan johtamalla sähköiskuja sukuelimiin.

Kaikki epäillyt kertovat tuoreella kuulusteluvideolla, että Sayfullo-niminen henkilö käski heitä pakenemaan Ukrainaan, jossa heitä odottaisi rahapalkkio. Lyhyitä, harjoitellun oloisia leikattuja pätkiä enempää ei katsojille näytetä kuulusteluista.

Amnesty: Syytettyjen kidutus järjestelmällistä Venäjällä

Miehiä syytetään Moskovan alueella tapahtuneesta, Crocus City Hall -konserttisaliin kohdistuneesta terroristi-iskusta, jossa kuoli 145 ihmistä.

Iskun tekijäksi ilmoittautui ääri-islamistinen Isis-K, joka myös julkaisi omaa videomateriaaliaan iskusta. Ukraina on jyrkästi kiistänyt osallisuutensa.

Aiemmin mainittujen epäiltyjen hyökkääjien lisäksi lukuisia henkilöitä on vangittu epäiltynä osallisuudesta iskun suunnitteluun. Kaikkiaan vangittuja on tällä hetkellä yksitoista, ja lähes kaikki ovat kotoisin Tadzhikistanista, Keski-Aasiasta.

4:11img

Katso myös: Moskovan terrori-iskusta selvinnyt jätti kaaoksen keskellä hyytävät hyvästit.

Tuoreilla videoilla epäillyt näyttävät fyysisesti huomattavasti paremmin voivilta kuin pari viikkoa sitten., vaikka nähtävissä on merkkejä aiemmasta väkivallasta. Rachabalizodalla on edelleen jonkinlainen side korvansa päällä.

Väkivalta epäiltyjä kohtaan on lännessä nostattanut epäilyksiä siitä, voiko tunnustusten oikeellisuuteen luottaa. 

Väkivalta ja kidutus osana viranomaisten toimintaa ei ole Venäjällä poikkeuksellista.

– Ei ole epäilystäkään, etteikö heitä olisi kidutettu, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson viitaten aiemmin julkaistuihin väkivaltavideoihin ja -kuviin.

Kidutus on järjestelmällistä Venäjän viranomaisten keskuudessa.

Oikeuslaitos suhtautuu siihen suopeasti, mistä kertoo Johanssonin mukaan se, ettei ketään viranomaista ole koskaan tuomittu kiduttamisesta, eivätkä tuomarit lähes koskaan huomioi syytettyjen valituksia väkivallasta.

5:28img

Katso myös: Mitä epäiltyjen pidätysvideo kertoo Venäjän poliisin toiminnasta? Konkaripoliisit vastaavat (MTV Uutiset Live 26.3.)

Johanssonin mukaan Venäjän lainsäädännössä mainitaan, ettei väkivaltaa tai pakotettua todistusta tulisi käyttää, mutta laki ei kuitenkaan suoraan kiellä kidutusta.

Syytettyjä mitä todennäköisimmin odottaa elinkautiset vankeusrangaistukset.

Amnestyn tietojen mukaan kukaan ei ole ilmoittautunut syytettyjen puolustusasianajajaksi, joten valtio määrää heille oikeusavustajat, jotka Johanssonin mukaan eivät ole puolueettomia.

Olivatpa he syyllisiä tai eivät, reilua oikeudenkäyntiä he tuskin saavat. Terrorismioikeudenkäynnit ovat suljettuja käsittelyjä, joten ulkopuoliset, ihmisoikeustarkkailijat tai media, eivät pääse niitä seuraamaan.

Lue myös: Tadzhikistan torjuu väitteet palkkasotureista Venäjää vastaan

Rikostutkijat väittävät löytäneensä puhelimista Ukraina-mielisiä kuvia

Venäjän rikostutkijat kertoivat viime viikolla löytäneensä yhden epäillyn puhelimesta Ukraina-mielistä sisältöä, kuten valokuvia ihmisistä pitämässä Ukrainan lippua tuhoutuneiden rakennusten edessä. Tutkintakomitea katsoo datan mahdollisesti osoittavan, että iskulla on kytkös Ukrainan sotaan.

Tutkijoiden mukaan epäillyn puhelimen data osoittaa epäillyn käyneen läpi kuvia konserttisalista ja lähettäneen niitä muille Ukrainan hyökkäyssodan alkamisen toisena vuosipäivänä helmikuussa. Komitean mukaan epäilty on vahvistanut asian.

Rossija 1 -kanavan uutisjutussa näytetään näitä tutkijoiden löytämiä kuvia, joista ainakin yhden riippumaton Radio Svoboda tunnisti kuvapankin kuvaksi.

Rossija 1 lippu vrt

Tällä hetkellä on mahdoton tietää, ovatko löytyneet todisteet, epäiltyjen tunnustukset, tai tutkijoiden väitteet Ukraina-kytköksistä totta.

Mutta Venäjällä syyttävä sormi on jo siirtynyt vahvasti osoittamaan Ukrainaa. Iskun jälkeen asiasta oli Venäjällä aluksi vihjailuja, mutta nyt siitä on tullut "virallinen totuus".

Tuskin on sattumaa, että Rossija 1-kanavan uutisjutussa "unohdetaan" kokonaan mainita, että Isis-K on itse sanonut olevansa iskun takana tai se, että Valko-Venäjän presidentti on sanonut epäiltyjen olleen itseasiassa matkalla Valko-Venäjälle.

Lue myös: Venäjä sanoo löytäneensä terrori-iskusta epäillyn puhelimesta Ukraina-mielistä sisältöä

Erikoisia väitteitä lännestä

Sunnuntaina julkaistussa uutisjutussa venäläistoimittaja esittää väitteitä siitä, ettei länsimaissa välitetä iskun uhreista ja länsimaisten medioiden raportoinnissa on "muutettu näkökulmaa Ukraina-yhteyksistä islamisteihin".

Yhdysvallat on kuitenkin kertonut varoittaneensa Venäjää maaliskuun alussa sekä julkisesti että yksityisesti, että ääritoimijat suunnittelevat iskua konserttisaliin Moskovassa.

Venäjä sivuutti varoitukset ja vain kolme päivää ennen iskua presidentti Vladimir Putin syytti Yhdysvaltoja kiristyksestä ja yrityksestä pelotella venäläisiä.

2:05img

Katso myös: Pekka Toveri: Venäjä hyödyntää terrori-iskua Ukrainan sodassa – "Päivä venäläisessä vankilassa ja tunnustat ihan mitä tahansa" (Uutiset 26.3.)

Venäläisillä Telegram-kanavilla on jonkin verran käyty keskustelua siitä, mikä on venäläisviranomaisten vastuu iskun torjumisessa ja toiminnassa sen aikana. Kysymykset siitä, epäonnistuiko Putin ja turvallisuuspalvelu FSB torjumaan iskun varoituksista huolimatta, loistavat kuitenkin poissaolollaan.

Myös Venäjän puolustusministeriö jatkaa Rossija 1 -uutiskanavan kanssa saman tarinaa vihamielisestä lännestä.

Ministeriön Telegram-kanavalla julkaistussa lausunnossa väitetään, että lännessä "mediaa on kielletty raportoimasta tragediasta koko sen laajuudessaan – puhumattakaan uhrimääristä ja kuolleista lapsista".

Monien venäläisten mielissä väitteet Ukrainan osallisuudesta ovat jo totta. Puolustusministeriö kertoi asevoimiin ilmoittautuneiden vapaaehtoisten määrän kasvaneen tuhansilla hyökkäyksen jälkeen.

9:16img

Katso myös: Ajaako Putin Venäjää kohti Stalinin kauden hirmuhallintoa? Haastattelussa sotahistorioitsija Lasse Laaksonen. (Huomenta Suomi 2.4.) 

Osansa vihasta saavat myös muut keskiaasialaiset siirtolaiset, vaikka heillä ei olisi mitään tekemistä iskujen kanssa. Venäläiskaupungeissa on raportoitu viime viikkoina lukuisia väkivaltalaisia hyökkäyksiä siirtolaisia kohtaan.

Lue myös: Moskovan terrori-isku sai Venäjällä aikaan karun muutoksen, joka aiheuttaa suuren ongelman Putinille

Venäjällä virallinen tarina – jonka presidentti Putinkin on kertonut – on se, että iskun takana ovat islamistiset terroristit, mutta Ukraina on tilannut iskun heiltä länsimaiden avustuksella.

On mahdotonta tietää, tietävätkö Venäjän viranomaiset totuutta iskusta itsekään. Mutta kuten sotahistorioitsija Lasse Laaksonen totesi MTV Uutisten haastattelussa viime viikolla; diktatuurissa totuus on se, mitä diktaattori sanoo.

Lue myös: Sotahistorioitsija: Putin rakentaa suurta uhritarinaa ja kiristää otettaan Kiinan opeilla: "Nehän ovat hänelle semmoista mannaa"

Tuoreimmat aiheesta

Moskovan konsertti-isku