Putous-ohjaaja paljastaa, miten hän uudistaisi ohjelmaa – antaa myös tuomionsa uusien ohjelmaosioiden toimivuudesta

1.04097061
Putous-ohjaaja Antti Tuomas Heikkinen kertoi ohjelmassa nähtyjen uudistusten taustoista MTV Uutisille.Tomi Natri /All Over Press
Julkaistu 03.03.2024 07:01
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Putous-ohjaaja Antti Tuomas Heikkinen kertoi ohjelmassa nähtyjen uudistusten taustoista MTV Uutisille.

Putouksessa on nähty käynnissä olevalla, 16. tuotantokaudella ennennäkemättömiä uudistuksia, kun ohjelmaan keskeisesti kuuluva sketsihahmokilpailu uudistui ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa. 

Uudistuksen myötä näyttelijät valmistelivat kautta varten kaksi sketsihahmoa yhden sijaan. Kyseiset sketsihahmot osallistuivat kahdessa ensimmäisessä jaksossa nähtyyn alkukarsintaan, jossa kotikatsojat päättivät, kumpi sketsihahmoista jatkoi varsinaiseen hahmokilpailuun. Jatkoon valittiin yhteensä kuusi sketsihahmoa, joista yksi kruunataan kauden päätteeksi Vuoden sketsihahmoksi.

Putouksen 16. kaudella on myös nähty kaksi täysin uutta ohjelmaosiota, Pokkakoe ja Kierrepallo.

Mistä nämä uudistukset oikein kumpuavat? Putouksen ohjaaja ja toinen vastaava käsikirjoittaja Antti Tuomas Heikkinen kertoo MTV Uutisille, että toimi hän ohjelmassa sitten näyttelijänä tai ohjaajana, pohdittiin jokaisella kaudella, voisiko sketsihahmokilpailulle tehdä jotain. Ohjelmaosio kun oli pysynyt peruspilareiltaan samanlaisena läpi jokaisen kauden. 

– Ja sitten kuitenkin samaan aikaan pitää muistaa, että se on tämän ohjelman ydinasia, jonka varaan ohjelma hyvin pitkälti rakentuu, eli sitä ei voi muuttaa älyttömän radikaalisti, koska ihmiset rakastavat sitä.

Putous jatkoon menevät hahmot

Putouksen 16. kauden sketsihahmot.

Lue myös: Sketsihahmokisan osallistujat selvillä! Nämä pääsivät jatkoon toisesta Putous-jaksosta

Keskustelujen myötä syntyi idea siitä, että näyttelijät loisivat kaksi sketsihahmoehdokasta, joista katsojat saisivat äänestää omaa suosikkiaan.

– Siinä ajateltiin, että interaktiivisuus lisääntyy ja katsojat pääsevät vaikuttamaan. Sisältä päin katsottuna sketsihahmon miettiminen ja päättäminen on yllättävänkin iso asia näyttelijöille. (Uudistus) poisti sellaisen tietyn paineen siitä hommasta, että jokainen sai tehdä kaksi hahmoa ja päätös on ulkoistettu katsojille, hän kertoo.

Heikkinen kokee, että sketsihahmokilpailun uudistamisessa onnistuttiin hyvin. Idea toimi juuri niin kuin oli toivottu, ja katsojat äänestivät suosikkihahmojaan sankoin joukoin. 

Lue myös: Köpi Kallio antaa historian ensimmäisenä pokkakokelaana arvionsa Putouksen uudesta ohjelmaosiosta: "Väkisinhän se naurattaa"

Heikkinen muistuttaa, että sketsihahmot ovat fiktiivisiä, hölmöjäkin hahmoja, eikä niiden luominen ja työstäminen ole kauhean vakavaa hommaa. Hänen mielestään sketsihahmojen jänne kestää parhaiten noin kahdeksan jakson verran. 

– Tässä oli nyt myös se etu, että kilpailun uudistaminen lyhensi meille sitä jännettä. Finaaliin menevät hahmot tekevät seitsemän jaksoa, mikä helpottaa kirjoittamisen kannalta tosi paljon. Koen tämän oikein onnistuneeksi, ja ehkä on muiden tehtävä arvioida sitä ulkoa päin, hän sanoo.

Onnistuneeksi Heikkinen kokee myös erityisesti Pokkakoe-ohjelmaosion. Hän on siitä jopa ylpeä, sillä idea ohjelmaosiosta oli hänen. Kierrepallo-osio puolestaan kumartaa hänen mukaansa hyvin paljon sisältöön, jota ohjelmassa on aiemminkin nähty.

– Paljon aina pyydetään, että voi kunpa olisi sellaista liven ja vaaran tuntua, niin siinä ainakin on saatu sitä, koska se on näyttelijöille oikeasti improvisaatiota. Sitä, mitä katsojat äänestävät, ei ole harjoiteltu. Kierrepalloa on stressaavaa katsoa ohjaajana, mutta ainakin se luo vaaran tuntua.

Putouksen tulevaisuus

Entä miltä näyttää Putouksen tulevaisuus? Heikkinen paljastaa, että mikäli hänellä olisi kaikki valta päättää, hän lähtisi tulevaisuudessa uudistamaan Putousta jopa rakenteellisesti.

– Miettisin ehkä, että tämä olisi vähän lyhyempi, tämä ei olisi puolentoista tunnin lähetys vaan ehkäpä tunnin lähetys. Tämä ei välttämättä olisi edes live, vaan live on tape, joka nauhoitettaisiin perjantaisin, ja sitä pystyisi leikkaamaan vielä ennen lauantaita, Heikkinen sanoo.

Live on tape tarkoittaa, että show toteutetaan suoran lähetyksen kaltaisesti, mutta todellisuudessa se kuvataan nauhalle ja esitetään vasta myöhemmin. 

– Tällaisella tavalla minä sen tekisin, jos minulla olisi kaikki valta, mutta tiedän, että kaikki eivät ole samaa mieltä tämän asian kanssa. Mutten näe, miksei tämä ohjelma ainakaan lähitulevaisuudessa jatkuisi. Pitkää ikää minä tälle ennustan, hän summaa.

Lue myös: Putous-tähdet joutuivat esittämään sketsin saksaksi – lopputulosta ei voi katsoa nauramatta

Putous lauantaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Putous