Hiihtoladuilla järjetöntä ilkivaltaa Lapissa – häirikkö kaatoi ladut täyteen tuhkaa kymmenien metrien matkalta

1:26img
Katso video: Näin pitkältä matkalta tuhkaa oli levitetty hiihtoladuille.
Julkaistu 06.04.2023 18:17
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Pyhä-Luoston hiihtoladuilla on koettu toistuvaa ikävää ilkivaltaa.

Pyhä-Luoston hiihtoladuilla on havaittu järjetöntä ilkivaltaa pääsiäisloman kynnyksellä. MTV Uutisten saamasta videosta selviää, kuinka hiihtoladulle on levitetty tuhkaa noin 50 metrin matkalle estämään hiihtäjien eteneminen.

Latuja ylläpitävän Rovaniemen latu ja reitti Oy:n työntekijä kertoo MTV Uutisille, että häiriköintiä on jatkunut jo vuosia. Hänen mukaansa yleinen latu kulkee yksityisen tienomistajan ajotien poikki, mutta kuitenkin kunnan mailla.

Ilkivallantekijä on häiriköinyt ladun kunnossapitäjiä erinäisin tavoin. Työntekijän mukaan ilkivallantekijä on muun muassa ajanut autonsa poikittain latukoneen eteen estäen työntekijöitä kunnostamasta latuja. Hän kertoo, että hurjin tilanne sattui edellisenä keväänä, kun ilkivallasta epäilty henkilö oli roikkunut latukoneen puskulevyn päällä useita metrejä yrittäen estää sen ajoa.

Ulkoilijat saaneet olla rauhassa

Rovaniemen latu ja reitti Oy on urakoinut alueella nyt muutaman vuoden, mutta työntekijä uskoo, että kyseinen henkilö on aiheuttanut häiriötä jo pidemmän aikaa.

– En tiedä onko tehty rikosilmoitusta, mutta kuulin, että poliisit olisivat käyneet jututtamassa epäiltyä tuhkaajaa tänä aamuna, hän sanoo.

Työntekijä kertoo olevansa harmissaan häiriköinnistä juuri kun pääsiäislomat ovat alkamassa. Hänen mukaansa alueen ulkoilureiteistä vastaavan Pyhä-Luosto vesi Oy:n, sekä Rovaniemen latu ja reitti Oy:n työntekijät kokevat tilanteen haastavana. Hän sanoo, että ulkoilijat ovat kuitenkin saaneet olla rauhassa.

– Onneksi hiihtäjiä kohtaan ei ole ilmennyt aggressiivisuutta, hän toteaa.

Työntekijä toivoo, että niin latujen kunnossapitäjät kuin ulkoilijatkin saisivat nauttia pääsiäispyhistä rauhassa.

Lomalaiset pääsevät laduille

Alueen ulkoilureiteistä vastaavan Pyhä-Luosto vesi Oy:n toimitusjohtaja Petri Alanne vahvistaa MTV Uutisille ilkivallan. Hänen mukaansa tilanne on ikävä ja harmillinen.

– Olemme olleet poliisiin yhteydessä ja he tekevät omat tutkimuksensa siitä täyttyykö tässä ilkivallan ja vahingonteon määreet, Alanne sanoo.

Hän kertoo, että tilanne on nyt hallinnassa ja lomalaiset pääsevät laduille hyvin mielin.

– Tästäkin noustaan ja asia on hoidettu kuntoon. Elämä jatkuu, Alanne lopettaa.

Lue myös: Mies lanasi latuja humalassa – poliisi olisi päässyt rattijuopon jäljille suksinkin

Tuoreimmat aiheesta

Ilkivalta