Raaka väkivalta siirtyi Ruotsissa kaduille tavallisten ihmisten keskelle – naapurimaahan palkataan 10 000 uutta poliisia muutamassa vuodessa

aop Poliisi, Ruotsi
Julkaistu 18.08.2019 17:55

Jukka Lehto

Kuolemaan johtavan väkivallan luonne on muuttunut Ruotsissa. Väkivallasta aiheutuvien kuolonuhrien määrä 90-luvulla oli lähes sama kuin tänä päivänä, mutta tuolloin väkivaltaa ilmeni lähinnä läheisissä ihmissuhteissa, kuten avioliitossa tai perhepiirissä.

Nykyään kyse on rikollisjengien välienselvittelyistä, joissa käytetään ampuma-aseita tai räjähteitä.

Ruotsin hallituksen mukaan tilanne on muuttunut entistä vakavammaksi, koska raaka väkivalta on siirtynyt kaduille, tavallisten ihmisten keskelle.

Poliisille on nyt päätetty antaa lisää resursseja rikollisuuden kitkemiseksi, kertoo sisäministeri Peter Damberg.

– Suurin muutos on poliisille myönnetyt lisäresurssit. Päätöksemme on, että tulevan viiden vuoden aikana palkkaamme Ruotsiin 10 000 uutta poliisia. Poliisien määrä nousee siis 30 000:sta 40 000:een vain viidessä vuodessa, se on valtava kehitys. Haluamme lisää poliiseja Ruotsin kaduille lisäämään turvallisuutta, hän sanoo.

Kovempia tuomioita aserikoksista

Poliisin määrän lisäksi luvassa on myös uusia valtuuksia viranomaisille.

– Aserikoksista tulee jatkossa kovemmat tuomiot. Annamme poliisille myös valtuudet työskennellä it-kommunikoinnin paikallistamisessa ja käyttää salaisia datatietoja ja kameravalvontaa, joten poliisille annettavien työkalujen hyväksi tullaan tekemään pitkä rivi lakimuutoksia.

Sisäministerin mukaan loppujen lopuksi kyse on siitä, että yhteiskunnan on järjestäydyttävä niin, ettei nuoria ihmisiä vedettäisi mukaan rikollispiireihin.

Ministeri ei halua lähteä neuvomaan, miten Suomessa vältyttäisiin vastaavalta tilanteelta.

– Ei minulla ole antaa neuvoja Suomelle. Uskon, että Suomi tietää parhaiten itse miten hoitaa asiansa. Ruotsissa otamme huumekysymyksen todella vakavasti nyt, koska tajuamme, että merkittävä osa rikollisjengien rahoituksesta hankitaan huumekaupoilla.

Huumekaupoissa kilpailua

Dambergin mukaan monet konflikteista, jotka johtavat ampumavälikohtauksiin, johtuvat huumekauppoihin liittyvästä kilpailusta tai markkinasta.

– Hallitus on itse asiassa juuri menneellä viikolla esittänyt ohjelman, jonka myötä tulemme kiihdyttämään työtämme huumeita vastaan, sekä yleisesti tarjonnan vähentämiseksi mutta myös lyömällä rikollisjengejä vastaan niin, että yhteiskuntaan jää vähemmän huumeita.

Lue myös: Näin silminnäkijä kuvailee Tukholman ammuskelun kauheuksia: ”Maassa oli paljon verta”

MTV Uutiset Tukholmassa: Balkanilta ja Lähi-idästä tulleiden jengien välienselvittely rantautuu Ruotsin pääkaupunkiin – ”Ennen ammuttiin jalkaan, nyt päähän. Kansalaiset pelkäävät”

MTV Malmössä: Rikollisjengien keskinäiset suhteet näkyvät rikosten määrässä: "Yksi ampuminen johtaa helposti seuraavaan"

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi