Käännetty todistustaakka velvoittaisi rikollisen osoittamaan, että omaisuus on hankittu rehellisesti.
uotsin hallitus selvittää käännetyn todistustaakan käyttöönottoa rikollisin keinoin hankitun omaisuuden takavarikoinneissa. Tarkoitus on, että rikollisen olisi todistettava, että hänen hallussaan oleva luksusauto tai käteistukko on hankittu rehellisin keinoin.
Tiukempaa takavarikkokäytäntöä sovellettaisiin tapauksissa, jossa rikollinen on tuomittu esimerkiksi törkeästä petoksesta, veropetoksesta tai huumerikoksesta.
Ruotsissa otettiin marraskuussa käyttöön uusi laki takavarikoinneista. Sen mukaan syyttäjän on kuitenkin voitava osoittaa, että omaisuus on todennäköisesti peräisin rikoksista. Muuten valtio ei voi ottaa omaisuutta takavarikkoon.
– Tällä voi olla hyvin merkittävä vaikutus, arvioi oikeusministeri Gunnar Strömmer.
Strömmerin mukaan marraskuussa voimaan tullut laki on avannut uuden rintaman rikollisia vastaan. Käännetyn todistustaakan myötä kynnys takavarikoille madaltuu. Lähtökohta on, että omaisuus on peräisin rikoksista, ellei omistaja voi todistaa muuta.
Ruotsin oikeusjärjestelmässä periaate on, että todistustaakka on syyttäjällä. Takavarikkotapauksissa myös esimerkiksi Tanska ja Norja soveltavat kuitenkin käännettyä todistustaakkaa.
Mahdolliset muutokset eivät ole toteutumassa vielä lähiaikoina. Selvityksen on määrä valmistua ensi vuoden joulukuussa.