Tammisaari on kuulunut kesiini lähes 30 vuoden ajan. Se on lähin kaupunki kesämökiltä käsin. Nyt kesäkeitaan pittoreski uneliaisuus vaikuttaa vaihtuneen kuolonuneen, kirjoittaa Raakel Lignell MTV Uutisten kolumnissaan.
Tammisaaren historia ulottuu 1500-luvulle saakka, jolloin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi pienelle kalastajakylälle kaupunkioikeudet, kutakuinkin samaan aikaan Helsingin kanssa. Idyllisen vanhan kaupungin puurakennukset ovat pääosin 1700- ja 1800-luvuilta.
Kauniin pieteetillä ylläpidetyn pikkukaupungin yllä leijuu vehreys, vauraus ja uneliaisuus. Ei kiirettä, ei tungosta, ei juurikaan rumia rakennuksia. On vankkojen tammien reunustamia puistikkoja, kapeita kujia nimettynä käsityöläisammatein korttelien historian mukaan.
Tammisaari yhdisti voimansa Karjaan sekä Pohjan kanssa lähes tuplaten asukaslukunsa ja on kymmenen vuoden ajan kantanut nimeä Raasepori.
Kuollut Kuninkaankatu
Kaupungissa on myös Suomen ensimmäinen kävelykatu, Kuninkaankatu. Sitä madellessa torin kulmalta ostettu jäätelötötterö tai mansikkatuokkonen kädessä ei ole päässyt montaakaan metriä pidemmälle tuttaviin törmätessä. Sen hurmaavien kivijalkamyymälöiden koluaminen on myös ollut kaupunkiin ajon väärti.
Nyt kesäkeitaan pittoreski uneliaisuus vaikuttaa vaihtuneen kuolonuneen. Putiikki toisensa perään on sulkenut ovensa. Kävelykadulla ei näy ristin sielua. Ei nuoria eikä vanhoja. Ilma seisoo. Venesataman kupeessa sijaitsevassa pompöösissä leikkipuistossa näkyy ainoat elon merkit. Lapsiperheet ovat kiipeilytelineiden imussa kaivautuneet koloistaan ja kesäparatiiseistaan.
Marketit söivät kuhinan luokseen
Ihmettelen, missä kaikki muut ovat. Onhan kaupungissa sentään 15 000 asukasta, kesäasukkaat vähintäänkin tuplaavat määrän.
Asia selviää kaupungin laitamalla. Vierekkäin komeilevat saksalaisen ketjun ruokamarket sekä tänä vuonna kohonnut suomalainen halpamarket. Molempien asfaltoidut ja mittavat parkkipaikat ovat täynnä autoja, kaupoissa käy kuhina.
Mikäs siinä. Kiva niille yrittäjille. Ja asiakas kai on aina oikeassa. Jotain kertoo myös tilanteesta se, että kaupungin suosituin grillikioski on avannut oman pisteensä juuri näiden kauppojen viereen. Siis paikkaan, jossa ei ole mitään muuta. Täällä ovat kuitenkin ihmiset.
Kyläkauppa kukoistaa, jos on rohkeutta
Paras ajella kiireen vilkkaa takaisin mökkipaikkakunnan suojiin. Bromarvin kirkonkylässä on ihana pieni kyläkauppa, jonka hyllyt pursuavat kaikenlaista kesäasukkaita palvellakseen. Nostan hatun korkealle paikallisten nuorten yrittäjien rohkeille satsauksille sekä ahkeruudelle.
Bromarvin sydän on kesätori, jossa paikalliset tuottajat tarjoavat niin kasvikset, kalat kuin lihatuotteetkin, käsitöitä ja leivonnaisia unohtamatta. Tuttaviakin kesätorilla piisaa. Varsinkin puheliaalle puolisolleni, joka juuttuu suustaan kiinni niin sukulaisten, vanhojen armeijakavereiden kuin puolituttujen kanssa, kunnes kiskon hihasta jollakin puolivillaisella tekosyyllä, kuten kalan lämpenemisellä kassiin.
Moralisoinko näiden kyseisten markettien asiakkaita? En. Vaikka pyrin kannattamaan pienyrittäjiä, kuulun itsekin kotipaikkakunnallani markettien asiakaskuntaan. Kuten varmaan meistä jokainen, onhan molempia liikkeitä Suomessa parisataa. Ja koska ostoskassin hinnalla on väliä.
En vain haluaisi luopua kesäkaupunkini mansikkapaikoista enkä nähdä sen viehättävän keskustan autioituvan. Pahoin pelkään, ettei Tammisaari ole ainut paikkakunta, joka on vaipumassa Ruususen uneen.
Sadaksi vuodeksiko?