Rääpälepossusta kasvoi kunnon sika eläinten turvakodissa Porvoossa: "Paavo on keskivertoa ujompi possu"

3:51img
Mitä Paavo-possulle nykyään kuuluu?
Julkaistu 05.01.2025 07:27
Toimittajan kuva
Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Rääpäleporsas, joka ei kelvannut teuraaksi, on kasvanut Eläintenturvakoti Saparomäen hellässä huomassa lähes 400-kiloiseksi possuksi.

Muistatko vielä rääpäleporsaan nimeltä Paavo? Paavo oli jäänyt poikasena niin pieneksi, ettei se kelvannut edes teuraaksi. Pienen kokonsa ja onnenkantamoisen ansiosta Paavo saapui eläinten turvakotiin Saparomäelle vuonna 2020.

MTV Uutiset kirjoitti pari vuotta takaperin Paavon elämän alkutaipaleesta. Vierailimme Paavon luona joulukuussa 2024 katsomassa, mitä sille nykyisin kuuluu.

– Paavohan on nykyisin sellainen iso jörrikkä, melkein 400-kiloinen, Saparomäen perustaja Eveliina Lundqvist kertoo MTV Uutisille.

Siat ovat sosiaalisia ja seurallisia otuksia. Paavollakin oli nuorempana toiveena löytää tyttöystävä tai parikin.

– Paavo asuu nykyisin samassa possulassa Lempin ja Lyytin kanssa. Välillä niillä on vähän jännitteitä niiden suhteissa, mutta kyllä luulen, että Paavo on paljon tyytyväisempi, että sillä on seuraa kuin jos sillä ei olisi, Lundqvist kertoo.

Myös possukaksikko Lempi ja Lyyti väistivät varman kuoleman ja joulukinkuksi joutumisen kohtalon onnekkaan sattuman kautta

Lue lisää: Lempi ja Lyyti olivat matkalla joulukinkuiksi, kun uskomaton sattuma puuttui peliin

Paavon terveydentila

Paavon takasorkka oli sen elämän alkutaipaleella joutunut sen emän tallomaksi.

– Se sojottaa ylöspäin ja vähän jännitetään, että tuleeko siitä vielä liikaa kipuja sille, koska sen kävelyasento on vähän erilainen. Toistaiseksi se on kuitenkin porskuttanut vielä ihan hyvin, Lundqvist kertoo.

Varsinkin karjupossut kasvavat jalostuksen takia todella isoiksi, jopa 500-kiloisiksi. Usein sikojen jalat ja nivelet eivät pysy kasvun vauhdissa mukana. Liian nopea kasvaminen voi aiheuttaa monenlaisia kipuja sioille.

Paavon sorkkia hoidetaan päivittäin ja se saa monenlaisia niveliä hoitavia ravinteita ruokailun yhteydessä.

– Normaalisti possut teurastetaan puolivuotiaina. Nyt Paavo on siis saanut elää jo kolme ja puoli vuotta sen yli, Lundqvist kertoo.

Lue myös: Selma, 14, pääsi hoitamaan 400-kiloista Paavo-possua – tätä kaikkea oli luvassa

Älykköpossu Paavo?

Paavo on fiksu ja utelias possu, jolla on nykyisin myös komeat torahampaat.

– Paavo on keskivertoa ujompi possu. Se esimerkiksi pelkää jonkin verran portteja ja ulosmenoa. Ehkä sillä on hiukan huono näkökin, koska jos maassa on edes pari milliä lunta, niin se tulee ulos paljon mieluummin, Lundqvist kertoo.

Lundqvist arvelee, että tumma alusta, kuten lumeton maa, voi Paavoa hieman pelottaa.

– Possuillahan on luonnostaan aika huono näkö ja ehkä Paavolla on vielä keskivertoa huonompi, hän epäilee.

Paavo rakastaa oljilla leikkimistä ja kesäisin ulkona olemista. Possujen muiden arkiaskareiden ohella se rakastaa käyttää aivojaan. Erityisesti sen mieleen on koirien kouluttamisessa tuttu naksutinkoulutus ja muut eläintenkouluttajien keksimät virikkeet.

– Paavolla treenaillaan esimerkiksi ulosmenoa, ettei se olisi niin jännittävää. Possu osaa myös peruuttaa ja käyttää kosketuskeppiä kärsän kanssa. Se tykkää todella paljon treenata ja käyttää aivojaan, Lundqvist kertoo.

Voisiko siis sanoa, että Paavo on oikea älykköpossu?

– No, kaikki possut ovat älykkäitä, Lundqvist toppuuttelee.

Lue myös: Hevoset ovatkin älykkäämpiä kuin aiemmin on luultu

Paavon tarina kansien väliin

Saparomäen kotisivuilla kerrotaan, että turvakodissa eläimistä kuoriutuu pikkuhiljaa omia persooniaan, joilla on omanlaisensa luonne. Tuotantotiloilla samanlaista mahdollisuutta ei anneta.

– Suomalaiset possut eivät voi kovin häävisti tuotantotiloilla. Niillä ei esimerkiksi ole juuri tongittavaa, koska niitä hyvin usein pidetään betonilattioilla, Lundqvist kertoo.

Saparomäen possulassa Paavolle riittää heinissä ja oljissa tongittavaa, ja se pääsee ulos koska tahansa. Tuotantotiloilla possut eivät pääse ulkoilemaan.

– Kun näkee, miten puuhakkaita nuo meidän possumme ovat, niin on se possujen elämä aika ankeaa tuotantotiloilla, Lundqvist kertoo.

Paavosta on myös tulossa kirja syksyllä 2025, Minä, Paavo ja Saparomäki. Se kertoo Saparomäen alkutaipaleesta ja elämänmittaisesta kamppailusta oikeudenmukaisuuden puolesta. Lisäksi teoksessa kuvataan Paavon ja muiden turvakodin asukkaiden tarinat.

Lue myös: Sureeko koira kuollutta kaveriaan tai lintu menehtynyttä poikastaan? Tutkija kertoo vastauksen, jota et ehkä kestä kuulla

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet