Hevoset ovat älykkäämpiä kuin on aiemmin kuviteltu, paljastaa tuore tutkimus.
Hevosen voi viedä veden ääreen, mutta sitä ei voi pakottaa juomaan, todetaan vanhassa englantilaisessa sananlaskussa. Sanontaa on käytetty 1500-luvulta lähtien kuvaamaan vaikeutta saada joku toimimaan oman etunsa mukaisesti.
Tutkijoiden tekemät havainnot osoittavat nyt, että ilmaisu on mustamaalannut hevosia vuosisatojen ajan perusteetta, kertoo brittilehti The Guardian.
Brittiläisen Nottingham Trentin yliopiston tutkimuksen mukaan hevosilla on kyky suunnitella asioita etukäteen ja ne ovat paljon älykkäämpiä kuin tutkijat aiemmin luulivat.
Hevoset havittelivat herkkuja nokkelasti
Tutkimuksessa analysoitiin eläinten reaktioita palkitsemiseen perustuvan pelin avulla.
Tutkijoiden mukaan hevoset mukauttivat taitavasti lähestymistapaansa peliin saadakseen eniten herkkuja mutta nähdäkseen samalla mahdollisimman vähän vaivaa.
– Aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, että hevoset vain reagoivat ärsykkeisiin hetkessä eivätkä ennakoivasti ajattele ja suunnittele toimintaansa. Meidän tutkimuksemme taas osoittaa, että hevoset ovat tietoisia toimintansa seurauksista ja lopputuloksista, johtava tutkija Louise Evans toteaa The Guardianin mukaan.
Katso myös, miten eläinkouluttaja Tuire Kaimio pani MTV:n toimittajat testiin, kun Aki Linnanahde ja Teresa Meriläinen-Aho lähtivät kokeilemaan, miten sujuu Daisy-hevosen opettaminen. Juttu jatkuu videon alla.
Välipala sai aivot raksuttamaan
Kolmivaiheisessa pelissä oli mukana 20 hevosta, jotka aluksi palkittiin herkulla pelkästään siitä, että ne koskettivat kortinpalaa turvallaan.
Toisessa vaiheessa tutkijat kytkivät päälle pysäytysvalon. Hevoset saivat välipalaa vain, jos ne koskettivat korttia stop-valon ollessa poissa päältä.
Aluksi hepat jättivät valon huomiotta ja jatkoivat kortin koskettamista mielivaltaisesti riippumatta siitä, oliko valo päällä vai ei.
Kolmannessa vaiheessa tutkijat ottivat käyttöön rangaistuksen kortin koskettamisesta pysäytysvalon ollessa päällä. Rangaistus oli kymmenen sekunnin aikalisä, jonka aikana hevoset eivät voineet pelata peliä lainkaan.
Tässä kohtaa ryhmä havaitsi, että kaikkien eläinten tekemät virheet vähenivät yhtäkkiä merkittävästi. Hevoset alkoivat koskettaa korttia vain oikeaan aikaan saadakseen palkinnon.
Koulutuksessa kannattaa olla hellä
Strategian nopea vaihtaminen tällä tavoin osoittaa tutkijoiden mukaan sen, että hevosilla on korkeampi kognitiivinen päättelykyky kuin aiemmin on pidetty mahdollisena.
Se taas viittaa siihen, että sen sijaan, että hevoset eivät olisi ymmärtäneet pelin periaatteita, ne olivatkin ymmärtäneet säännöt koko ajan, mutta eivät viisaasti nähneet tarvetta kiinnittää niihin suurta huomiota ennen kuin oli pakko.
Evans toivoo, että tämä Applied Animal Behaviour Science -lehdessä julkaistava uraauurtava tutkimus auttaa parantamaan hevosten hyvinvointia.
– Kun alamme ajatella, että eläinten kognitiiviset kyvyt saattavat olla paremmat kuin aiemmin on luultu, niiden hyvinvointi yleensä paranee, Evans arvioi The Guardianin mukaan.
– Olemme myös osoittaneet, että koulutuksessa ei todellakaan tarvitse käyttää vastenmielisiä menetelmiä tai liian ankaria keinoja, jotta hevosista saataisiin hyviä suorituksia.
Lähteet: Applied Animal Behaviour Science, The Guardian
Uusimmat
-
11:12
VM: Suomi näyttää selättäneen taantuman – tältä talousennuste näyttää
-
11:11
Syötkö näitä kasviksia? Ravitsemusguru Reijolta tärkeä muistutus
-
11:00
Tässä ovat neljännen Tanssii Tähtien Kanssa -liven kappaleet ja tanssilajit
-
10:54
Suomalaiset purjehtivat arvokisamitaleille
-
10:32
Rajut luvut: Suomen ulkopuolelta tuleva häirintä on lisääntynyt huimasti ilmassa ja merellä
-
10:21
Tappoiko parikymppinen nainen 12 vuotta sitten kadonneen Minna Suomisen? Ruumis yhä kateissa
-
10:11
Iso poliisioperaatio Hyvinkäällä: Kerrostalon ikkunaan ammuttu, sisältä ammuttiin takaisin
-
09:45
Bessin ja Marko Keräsen yllättävä esitys häkellytti TTK-studiossa: "Aikamoinen aistillisuuspurkki"
-
09:31
Karmea onnettomuus golfkisassa – 20-vuotiaan lupauksen jatko vaarassa
-
09:28
Manchester City -leiri avasi suun Arsenalista – tähtipelaajilta terävää piikittelyä: "He ovat tehneet sitä nyt muutamien vuosien ajan"
-
09:17
Täysi kaaos derbyottelussa – poliiseja loukkaantui, ilotulitteita perhekatsomoon: "Häpeällistä"
-
09:15
Hevoset ovatkin älykkäämpiä kuin aiemmin on luultu
-
08:56
Therese Johaugin paluu nostaa jo vastustajien sykettä – Ruotsissa hiotaan kynsiä
-
08:32
McLaren tyrmistyi: Max Verstappenin "apukuskin" tempaus vaikutti MM-taisteluun
-
08:32
Maajussi-Milla pistää puolisoehdokkaidensa kädentaidot testiin: "Tästä tulee hauskaa"
-
08:19
Karmiva näky: Barcelona-kapteeni huusi tuskaisena kentän pinnassa – "Hyvin vakava vamma"
-
08:04
Huumeiden katukaupassa valtavia muutoksia Suomessa: "Puhutaan 1 000 aineesta"
-
07:48
Suomalaisyllättäjä MM-rallissa? Sami Pajari tutuille teille: "Ihan hyvinhän se meni"
-
07:32
Max Verstappen vihjasi lähtevänsä F1:stä – pettyi kohuratkaisuun
-
07:32
Teetkö sinäkin karmean kahvivirheen? Tulee kalliiksi
-
Lataa lisää