77 vuoden takaiset kauheat muistot tulvahtivat 93-vuotiaan Vilho Kokin mieleen, kun hän kuuli Raaseporin lokakuisesta tasoristeysturmasta.
– Sama risteys, Kokki, muisteli.
13. syyskuuta 1940 Kokki työskenteli 16-vuotiaana juoksupoikana varastolla 300 metriä Skogbyn risteyksestä. Risteyksen suunnalta kuului "kauhea ryminä ja räiske". Armeijan kuorma-auto ja juna olivat törmänneet ja Kokki ehti ensimmäisenä turmapaikalle.
– Minä juoksin sinne työmaalta kiireesti ja palasin takaisin työmaalle, jossa oli puhelin. Huusin päällikölle, että soita kiireesti apua.
Näkymä risteyksessä oli hirveä. Kuljettaja ja kahdeksan kyydissä ollutta sotilasta sinkoutuivat radan varteen. Vilho Kokin mieltä jäi pysyvästi kalvamaan sotilas, jonka pää oli ratakiskoilla. Kuolleen nuoren miehen ruumista painoi lisäksi kuorma-autosta irti sinkoutunut rengas.
– Minä kun kuljin siitä aamulla ja illalla yli, aina oli paha mieli. Karmea kokemus 16-vuotiaalle.
Jäljet siivottiin vauhdilla – turmasta piti vaieta
Syyskuussa 1940 Suomessa elettiin vaaran vyöhykkeellä. Talvisota oli päättynyt keväällä, ja Kokin mukaan "Venäjän puolelta vakoojia kulki niillä paikkeilla hitosti". Niinpä näinkin vakavasta turmasta vaiettiin paikkakunnalla visusti.
– Kun palasin illalla kotiin risteyksen yli Leksvalliin, oli kaikki korjattu pois: Kuolleet, haavoittuneet ja autonromut, Kokki hämmästelee.
Myös Kokkia kehotettiin olemaan turmasta hiljaa. Hän vaikenikin traumaattisista muistoistaan tämän vuoden lokakuun 26. päivään asti, jolloin kolme varusmiestä ja junan matkustaja kuolivat puolustusvoimien ajoneuvon ja kiskobussin törmäyksessä samassa Skogbyn risteyksessä.
4:54
– Nyt tulee kaikki kauheudet liian hyvin mieleen sieltä 16-vuotiaan ajoilta, Kokki sanoo MTV Uutisten haastattelussa ääni murtuen.
Puolustusvoimien ajoneuvo jätti törmäyksessä kiskobussiin rajut jäljet Raaseporissa torstaina 26. lokakuuta 2017.
Vilho Kokin kokemuksista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Uutisoinnin jälkeen Kokki yllättyikin kuullessaan, että 77 vuoden takaisessa turmassa oli eloonjääneitä.
– Silloin kylillä puhuttiin, että yhdeksän kuoli. Mutta nyt sain kuulla, että virallinen tieto olikin kolme kuollutta. Miten siitä romukasasta oli mahdollista säilyä hengissä, Kokki kummastelee.
Uutisoimatta tapaus ei tuolloin jäänyt, mutta Kokki ei 16-vuotiaana päätynyt lukemaan seuraavan päivän Helsingin Sanomia.
– Tuhoisa ylikäytäväonnettomuus: Kolme sotilasta sai surmansa – syynä auton liian kova vauhti, HS otsikoi juttunsa.
HS:n mukaan "Hangosta Tammisaareen päin kulkevaa maantietä armeijalle kuuluva kuorma-auto ajoi lujaa vauhtia Tammisaareen päin eikä huomannut samaan aikaan Tammisaaresta Skogbyhyn tulevaa junaa. Ylikäytävän kohdalle ne saapuivat samanaikaisesti ja veturi törmäsi auton kuljettajan koppiin ja laahasi autoa parikymmentä metriä mukanaan".
Kukaan junan henkilökunnasta ja matkustajista ei loukkaantunut.
"Kuljettaja ei näe, miten juna tulee mutkasta"
Vaikka HS:n jutussa 77 vuoden takaisen turman syyksi mainittiin auton liian kova vauhti, Kokki ei voi olla moittimatta itse tasoristeystä ja sen näkyvyysongelmia, mitä pidetään syynä risteyksen uusimpaan turmaan.
0:40
– Kun auto tulee Leksvallin puolelta, on kuljettaja tavallaan piilossa. Hän ei näe, miten juna tulee mutkan kautta.
– Ratakiskoitus oli sen verran ylhäällä, että siihen molemmin puolin piti nousta autolla. Onhan siinä sekin vaihtoehto, että auto on pysähtynyt kiskoille syystä tai toisesta, Kokki jatkaa turmien syiden arviointia.
Nyt Onnettomuustutkintakeskuksen ohjeistuksesta Liikennevirasto on päättänyt sulkea Skokbyn tasoristeyksen. Tällaisesta vaihtoehdosta ei Kokin mukaan ollut puhettakaan vuoden 1940 turman jälkeen.
– Tekevät mitä hyvänsä, vaarallinen se (risteys) on aina vaan. Siihen voisi mielestäni tehdä tunnelin. Ei sen tarvitsisi olla niin mahdottoman korkea. Voisi kieltää isompien autojen ajon siitä. Tulisi kaikkein halvemmaksi, Kokki arvioi.
Sitten annettiin kiväärit käteen
Kokki polki Skogbyn risteyksen yli hirveää turmaa muistelleen vielä vajaan vuoden.
– Sitten meitä vietiin linja-autolla Saloon ja annettiin kiväärit käteen. Sillä reissulla meni kaksi kuukautta yli kolme vuotta. Ihantala oli viimeinen paikka, Kokki tiivistää aikansa jatkosodassa.
Oli useammin kuin kerran täpärällä, ettei Kokki olisi nyt kertomassa muistojaan.
– Hädin tuskin tuli selvittyä. Kypärä pelasti ainakin minut. Sain yhden pahan iskun. Sanoin, että "ryssä heitti pehmoisen tyynyn päälleni, menin tajuttomaksi". Ja sitten kävi niin, etten kahden viikon ajalta muistanut mitään.
Sodan loppuvaiheissa suomalaisia kaatoi venäläispommituksen lisäksi myös punatauti, jonka Kokkikin sai. Vierestä kaatui kaveria mättäälle, mutta Kokki toipui.
– Minullakin tuli verta molemmista päistä. Sitten muutettiin vähän ruokasysteemiä. Tai ei se mitään ruokaa ollut. Sitä harmaata lientä vähän vähennettiin, ja aloin selvitä.
Sodan jälkeen Kokki rakensi äitinsä taloa Kiikalaan ja muutti Helsinkiin vuonna 1951. Nyt hän on asunut puolisonsa kanssa jo vuosia Nurmijärven Klaukkalassa.
– Jalat alkaa pettää, Kokki harmittelee.
– Mutta kaikin puolin veteraaneja hoidetaan hyvin. Aiemmin asuimme rivitalossa, nyt kerrostalossa. On hyvä, ei tarvitse lumitöitä tehdä.
Poliisiauto ja muistokynttilöitä Raaseporin tasoristeysonnettomuuspaikalla perjantaina 27. lokakuuta 2017.
2:16
3:38
4:07
