Poliisin murhatutkimukset Raija Juutilan tapauksessa ovat loppusuoralla. 18 vuoden takaisesta henkirikoksesta epäilty mies kiistää yhä syyllisyytensä entisen avovaimonsa murhaan.
Epäillyn omistaman teollisuuskiinteistön alueelta ei ole enää tehty muita löydöksiä, jotka liittyisivät henkirikokseen.
44-vuotias Juutila katosi kotoaan Kangasalta kesällä 1993. Katoaminen pysyi mysteerinä pitkään. Viime syksynä poliisi sai tietoja, joiden perusteella se vangitsi Juutilan katoamisaikaisen avomiehen. Mies on 66-vuotias kangasalainen yrittäjä, joka on jatkanut normaalisti elämäänsä Juutilan katoamisen jälkeen aina viime marraskuiseen vangitsemiseensa asti.
Näytti hautapaikan syntymäpäivänään
Epäilty on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä.
Joulun alla kuitenkin mies yllättäen pyysi saada puhua poliisin tutkijoiden kanssa. Hän osoitti kartasta kohdan, josta Juutilan ruumista kannattaisi etsiä hänen omistamansa teollisuuskiinteistön alueella. Myöhemmin samana päivänä 18 vuotta maan alla ollut ruumis löytyi.
Sitä, miksi mies päätti juuri 21. joulukuuta osoittaa Juutilan hautapaikan, ei tiedetä. Löytöpäivä on henkirikoksesta epäillyn syntymäpäivä.
Selviäisikö motiivi päiväkirjoista?
Poliisi kertoi pian ruumiin löytymisen jälkeen, että se aikoo jatkaa kaivamista alueella. Tekniset laitteet osoittivat, että teollisuuskiinteistön pihalla oli kaivettu muistakin kuopista.
Poliisi toivoi löytävänsä alueelta Juutilalle löytyneitä esineitä. Esimerkiksi Juutilan päiväkirjat ajalta 1.1.-13.6.1993 ovat edelleen kateissa. Tarkaksi tiedetty Juutila kirjoitti päiväkirjaansa lähes päivittäin. Poliisi on toivonut, että kirjat toisivat selvyyttä henkirikoksen motiiviin.
Vangitsemisvaatimuksessa henkirikoksen tutkinnanjohtaja , että henkirikoksen motiivina olisi ollut raha. Epäilty pelkäsi menettävänsä yrityksensä ja asuntonsa, mikäli Juutila lähtisi hänen luotaan.
Julkisuuteen poliisi ei ole vahvistanut epäilemäänsä motiivia. Epäillyn kertomukset ovat kuitenkin olleet poliisin mielestä ristiriitaisia.
Syyteharkinta tehtävä 13. huhtikuuta mennessä
Poliisi ei pidä kummallisena, että mies kiistää edelleen syyllisyytensä ruumiin löytymisestä huolimatta.
- Rikoksesta epäillyllä on tietyt oikeudet, joista hän saa tahtoessaan pitää kiinni niin kauan kuin haluaa, rikoskomisario Jari Kinnunen toteaa.
Syytteiden noston määräaikaan haettiin tammikuussa lykkäystä, uusi määräpäivä on 13. huhtikuuta. Samalla epäilty päätettiin pitää edelleen vangittuna todennäköisin syin.
Täältä Raijan ruumis löydettiin 18 vuoden jälkeen (22.12.2011)
Murhasta epäilty etsi tasokasta ja hellää naisseuraa lehti-ilmoituksella (9.12.2011)
Kadonneen Raijan jäämistöä etsitään lattiarakenteista (2.12.2011)