Räikkönen: Lipesin ulos varikkosuoralta

Kimi Räikkönen, kuva: EPA/GERO BRELOER
Kimi Räikkönen, kuva: EPA/GERO BRELOER
Julkaistu 26.07.2007 11:19

F1-sarjassa kilpailevan Ferrari-tallin suomalaiskuski Kimi Räikkönen tunnustaa, että lähtö kaatosateessa ylimääräiselle kierrokselle kuivan kelin renkailla sunnuntaisessa Euroopan GP:ssä johtui varikkosuoran lipsahduksesta.

Ferrari-talli ilmoitti aiemmin Räikkösen jättäneen tottelematta käskyä saapua varikolle renkaanvaihtoon. Varikkosuoran liukkaus pääsi kuitenkin yllättämään suomalaiskuskin.

- Mä kurvasin sinne pitleinille, kerkesin vähän jarruttaa moottorilla, kun siinä oli se maalattu kohta asvaltista. Se oli ihan jättiliukas. Mä lähdin ihan sukkana siitä sladiin, eikä sitten voinut muuta kuin jatkaa vielä yksi kiekka radalla, kertoi Räikkönen kotisivuillaan.

Räikkösen kisan päätti myöhemmin autoon iskenyt hydrauliikkavika.

- Sateella ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että en päässyt maaliin. Ne propleemit alkoi silloin, kun tavoitin Alonson. Luistonestokaan ei toiminut kunnolla. Sitten vaan yhtäkkiä tehot putos kokonaan. Siihen se kuoli kokonaan varikkotien alkuun, kertoi Räikkönen.

Pettymyksestään huolimatta suomalaiskuski ei halua jossitella tapahtunutta. Mestaruustaistelun Räikkönen vakuuttaa jatkuvan edelleen.

- Ei varmaan oo uutinen kenellekään, että mä olin tosi, tosi pettynyt. On vaan nieltävä se, että näissä hommissa jutut menee joskus näin. Se on kuiteski varma, että mestaruudesta taistellaan edelleen. Ei me luovuteta, vakuutti Räikkönen.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Saksa 2007