Speed: En aja nykyjohdon alaisuudessa

Scott Speed, kuva: GEPA pictures/ Franz
Scott Speed, kuva: GEPA pictures/ Franz
Julkaistu 25.07.2007 13:04

Formula ykkösten Toro Rosso -tallin amerikkalainen kuljettaja Scott Speed kertoi tiistaina olevansa pettynyt tallinsa johdon toimintaan ja epäilevänsä jatkoaan johdon alaisuudessa. Speedin ja tallipäällikkö Franz Tostin välille leimahti ilmiriita sunnuntaisen Nürburgringin osakilpailun jälkeen.

Tost syytti Speediä ulosajosta ja kävi amerikkalaiseen käsiksi. Tost itse on vähätellyt tapahtunutta, mikä puolestaan on saanut Speedin raivoihinsa.

- Alunperin en halunnut setviä tätä lehdistössä, mutta Tostin valehtelu on saanut minut toisiin ajatuksiin, kertoi Speed haastattelussaan Autosport-lehden verkkosivuilla.

- Tost löi minua selkään, minkä koko tallimme näki. Hän retuutti minua paidastani ja tönäisi päin seinää. Tapahtuneen jälkeen olin raivoissani ja kerroin tallin tekniselle johtajalle Gerhard Bergerille tyrmääväni Tostin, mikäli hän vielä koskee minuun, Speed jatkoi.

Amerikkalainen on pettynyt päälliköidensä tapaan käsitellä vastoinkäymisiä.

- Tallin odotukset siitä, mitä nykyautolla on mahdollista tehdä, ovat epärealistisia. Vastoinkäymisten edessä syyttävä sormi osoittaa aina kuljettajaan.

- Mitä tulee tulevaisuuteeni formula ykkösissä, ei ole sellaista rahasummaa, joka saisi minut ajamaan samassa tallissa Tostin ja Bergerin kanssa, Speed kertoi.

(MTV3)

Lue myös:

Toro Rosso -pomo kiistää käsirysyn Speedin kanssa
SpeedTV: Käsikähmä Toro Rosso -tallissa

Tuoreimmat aiheesta

Saksa 2007