Kimi Räikkönen ajaa edelleen voittaakseen kisoja, vaikka tällä kaudella onni ei ole suosinut suomalaista formula ykkösissä.
Räikkönen sijoittui viime viikonloppuna toista kertaa tällä kaudella palkintopallille oltuaan kolmas Singaporessa.
Tallikaveri Sebastian Vettel ajoi voittoon ja on yhä mukana jopa kuljettajien MM-taistelussa.
– Toivomme, että saamme molemmat hyvän lopun MM-sarjalle, mutta minä en tietenkään ole mukana mestaruuskisassa, Räikkönen kommentoi kansainvälisessä lehdistötilaisuudessaan.
– Jos se (Vettelin avun tarve) tulee eteen, niin minulla ei ole mitään ongelmia sen kanssa. Olen tehnyt sen ennenkin, vuoden 2007 maailmanmestari jatkaa.
Räikkönen ei odota viikonlopusta samanlaista riemumarssia Ferrarille kuin viikko sitten Singaporessa, jossa kärkitalli Mercedes jäi italialaistallin vauhdista puolitoista sekuntia.
Suzukan radalta Räikkösellä on hyviä muistoja, kuten nousu voittoon 17. lähtöruudusta vuonna 2005, mutta niihin suomalaiskuski ei jää piehtaroimaan.
– No joo, ne eivät auta tänä vuonna mitään, mutta automme on toiminut suhteellisen hyvin joka paikassa ja toivotaan, että nytkin toimisi viikonloppuna.
– Kun menee hyvin, niin on hauskaa. Jos auto ei ole hyvä, niin ei tämä ole ehkä mikään hauskin rata. Yleensä tämä on hyvä rata, mutta aika haastava, Räikkönen toteaa MTV Sportille.
Räikkönen ei jaksa arvuutella, mihin Ferrarin vauhti Japanissa riittää.
– On joitain paikkoja, joissa emme ole olleet niin vahvoja kuin haluaisimme. Sen takia on ihan turha arpoa tässä, että missä me tulemme olemaan.
– Ajetaan treenit ja toivottavasti ollaan sen jälkeen tyytyväisiä. Toivottavasti olemme riittävän nopeita, jotta voimme taistella kärkipäässä.
Otsikkoa muutettu klo 14.12: Räikkösen kommentti tarkoitti avunantoa Vettelille, ei itse MM-taistoon osallistumista.