Uuden ajan F1-autot miellyttävät Kimi Räikköstä. Riemunkiljahduksia suomalaisesta ei irronnut, mutta hän sanoi suoraan pitävänsä uusista autoista.
Aerodynamiikka painaa autoa entistä kovemmin tietä vasten ja sen tuottaman pidon lisäksi leveämmät renkaat antavat kuskien ajaa entistä kovempaa mutkiin.
– Autoja ei ole helppo verrata, mutta tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Jos viime vuoteen vertaa, niin auto on paljon parempi. Sitä kuitenkin osasi odottaa. Olemme iloisia siihen, miten asiat ovat menneet, Räikkönen sanoi torstain testipäivän päätteeksi.
Kuljettajat ovat yhteen ääneen kehuneet uusia autoja ja Räikkönen liittyy kuoroon.
– Tunne on erilainen, pitoa on enemmän ja ne ovat nopeampia. Autot ovat nyt enemmän sellaisia kuin ne olivat ennen, ja ne ovat erilaisia. Onko auto vaikeampi ajaa? Se riippuu, aina on vaikeampaa, kun ajetaan kovempaa, mutta minä tykkään näistä, Räikkönen kehui.
Räikkösen ja tallikaveri Sebastian Vettelin ensimmäinen testiviikko sujui moitteetta, molemmat saivat paljon kilometrejä ja auto kulki vauhdikkaasti. Mercedes on kolmen edellisen vuoden jälkeen se talli, joka halutaan voittaa. Räikkönen uskoo, että tänä vuonna voi kehittää autoa paljon.
– Kun on uudet säännöt, on enemmän tilaa kehittyä. Me opimme monella alueella, teemme tiiminä töitä jo viime vuonna todella hyvin ja sitä on tehty talven aikana. Liian aikaista sanoa missä olemme kauden lopussa, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin.
– Auton pitää tuntua paremmalta muutosten takia ja kyllä se tuntuukin. Se, onko auto riittävä mestaruustaisteluun, se nähdään vuoden aikana. Tähän mennessä olemme iloisia siitä, miten testit ovat menneet: ongelmia ei ole ollut ja kaikki on mennyt mukavasti, Räikkönen summasi.
Nyt Barcelonan radalla vietetään neljän päivän hiljaisuus ja ajaminen jatkuu tiistaina.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.