Räikkönen paljastaa: Taktiikka muuttui kisapäivänä

Kimi Räikkönen, 2016 (2)
xpbimages.com
Julkaistu 04.07.2016 09:25
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Kimi Räikkösen mukaan Ferrari ei ollut päättänyt yhden pysähdyksen varikkotaktiikkaa ennen kisastarttia.

Räikkönen sijoittui sunnuntaina kolmanneksi formula ykkösten Itävallan GP:ssä. Hän nousi alussa nelosruudusta kakkossijalle, mutta pitkälle venytetty varikkostoppi pudotti hänet Red Bullin Daniel Ricciardon ja Max Verstappenin taakse viidenneksi.

Räikkösellä kesti sen jälkeen peräti 35 kierrosta päästä takaisin Ricciardon edelle. Sen jälkeen hän tavoitti vielä Verstappenin, muttei ehtinyt enää hakea ohituspaikkaa hollantilaisesta. Voitosta taistelleet Mercedeksen Lewis Hamilton ja Nico Rosberg kolaroivat sillä seurauksella, että Rosberg putosi neljänneksi ja Räikkönen nousi palkintopallille.

– Yksi pysähdys ei ollut suunnitelmana vielä sunnuntaiaamuna, mutta sitten suunnitelma muuttui, koska olosuhteet muuttuivat paljon lauantaista tai perjantaista, Räikkönen kertoi lehdistötilaisuudessa.

Lauantaina radan lämpötila kävi helteisessä Itävallassa peräti 50 asteessa, mutta sunnuntain pilvisessä säässä se oli puolet tästä. Näin ollen rengaskuluma muuttui täysin ja Ferrari päätti yrittää maaliin yhdellä varikkokäynnillä. Räikkösen kohdalla se johti taktiseen epäonnistumiseen ja Sebastian Vettelin osalla renkaan räjähtämiseen ennen kisan puoliväliä.

– Suunnitelmia on monia ja se valitaan, joka sopii sinulla parhaiten. Se oli aika helppo tehdä, koska renkaani olivat aika hyvässä kunnossa ja olin nopea, mutta valitettavasti minulta loppuivat kierrokset kesken eivätkä keltaiset liput auttaneet lopussa, Räikkönen viittasi Mersujen kolariin.

– Olen pettynyt siihen, mihin päädyimme hyvä alkukisan jälkeen, mutta olisi voinut käydä paljon huonomminkin, hän lisäsi.

Tuoreimmat aiheesta

F1