Formula ykkösten Yhdysvaltain GP:n aika-ajojen siirtäminen sunnuntaille on neljäs vastaava tapaus 2000-luvulla.
Viimeksi vastaavaa tapahtui kauden 2013 avausosakilpailussa Australian Melbournessa, kun viikkokausien kuivuuden jälkeen taivas repesi juuri ennen aika-ajoja. Ykkösosio oli jo ehditty aloittaa hieman myöhässä. Ferrarin Felipe Massa ja Williamsin Pastor Maldonado liukastelivat ulos radalta ja jälkimmäinen oli osua myös pahaa-aavistamattomaan lokkiin. Aika-ajot päätettiin keskeyttää sateen pahenemisen ja pimeyden takia. Sunnuntaina Red Bullin Sebastian Vettel ajoi paalupaikalle, mutta voittoon kaasutteli 20. kertaa urallaan Lotus-kuski Kimi Räikkönen.
Kaksi muuta tapausta sijoittuvat molemmat Japanin Suzukan radalla. Vuonna 2004 taifuuni Ma-on läiski saarivaltiota jo perjantain harjoituksissa. Koko rata-alue oli lauantaina suljettuna. Sunnuntaiaamuna Ferrarin Michael Schumacher ajoi ykkösruutuun ja kruunasi iltapäivällä päivänsä kauden 13. voitollaan. McLarenilla ajanut Räikkönen jäi aika-ajoissa 12:nneksi, mutta nousi kisassa kuudenneksi.
Vuonna 2010 Japanin aika-ajoille etsittiin pitkään sopivaa rakoa, mutta päivän kohokohdaksi jäi tiimien idea uittaa paperiveneitä varikolle syntyneitä puroja pitkin. Sunnuntain kirkkaassa säässä Vettel nappasi paalupaikan ja toi kisassa Red Bullille kaksoisvoiton yhdessä tallikaverinsa Mark Webberin kanssa.
Lähde: F1.com